Päijänteen metsänhoitoyhdistys MTK:n jäseneksi

Yhdistyksen puheenjohtaja Markku Hatakka arvelee MTK:sta olevan hyötyä esimerkiksi laajoissa maankäytöllisissä kysymyksissä.

Päijänteen metsänhoitoyhdistys on hyväksytty MTK:n jäseneksi. Nyt kaikki Suomen 78 metsänhoitoyhdistystä ovat MTK:n jäseniä.

Metsänhoitoyhdistyslain muutos mahdollisti metsänhoitoyhdistysten liittymisen MTK:n jäseniksi vuoden 2015 alusta. Päijänne oli hakenut jäsenyyttä jo vuoden 2014 lopulla, mutta hakemus jäi MTK:ssa pöydälle. Yhdistyksen säännöt kun eivät täyttäneet keskusjärjestön vaatimuksia.

Nyt sääntöjä on hieman rukattu, ja MTK:n valtuuskunta saattoi hyväksyä yhdistyksen jäseneksi.

-MTK:n tarjoamasta selkänojasta uskon olevan hyötyä esimerkiksi laajoissa maankäytöllisissä kysymyksissä, yhdistyksen puheenjohtaja Markku Hatakka arvioi.

Jäsenyydestä huolimatta päätäntävalta yhdistyksen toiminnasta säilyy edelleen yhdistyksen valtuustolla, mitä Hatakka pitää tärkeänä.

METSÄLEHTI