Yhteismetsien kasvu jatkuu: Pinta-ala nyt runsaat 800 000 hehtaaria

Yhteismetsien pinta-ala on kasvanut vuosittain 20 000–25 000 hehtaarilla ja määrä 30­–40:llä.

Yhteismetsien määrä kasvoi viime vuonna 39:llä ja pinta-alaa tuli lisää 21 300 hehtaaria, Maanmittauslaitos tiedottaa.

Yhteismetsiä toimi vuoden vaihtuessa yhteensä 568, ja niiden pinta-ala käsitti vajaat 740 000 hehtaaria. Lisäksi yhteismetsillä on omistuksessaan erillisiä yhteismetsään liittämättömiä tiloja lähes 65 000 hehtaarin edestä.

Yhteismetsien pinta-ala on kasvanut viime vuosina 20 000–25 000 hehtaarilla vuodessa, ja uusia yhteismetsiä on syntynyt 30–40 vuodessa.

”Uusin ilmiö on yhteismetsien osakaskunnan purkautuminen eli yhteismetsän lakkaaminen. Viime vuosina niitä on tapahtunut muutamia vuosittain. Useimmiten kyseessä on suvun yhteismetsä, jossa ei löydy halua toiminnan jatkamiseksi. Tällöin vaihtoehtona voisi olla myös yhteismetsän yhdistyminen toisen yhteismetsän kanssa”, kertoo johtava asiantuntija Esa Ärölä.

Yhteismetsien kasvu alkoi Ärölän mukaan 2000-luvun alun jälkeen yhteismetsälain muutoksen ja tehostuneen viestinnän ansiosta.

Yhteismetsä on osakastiloille yhteisesti kuuluva alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen.

Yhteismetsän voi perustaa yhdessä muiden metsänomistajien kanssa tai suvun omista metsistä. Oman metsän voi liittää aiemmin perustettuun yhteismetsään.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut