Paperiteollisuuden toimihenkilöille ylityökielto, sahoilla lakkoillaan

Työtaistelutoimilla vastustetaan hallituksen ajamaa lakia irtisanomissuojan heikentämiseksi.

Otteet irtisanomissuojan heikentämiskiistassa kovenevat. Ammattiliitto Pron paperiteollisuuden toimihenkilöt aloittavat ylityökiellon ensi viikon torstaina 25. lokakuuta, kielto on voimassa 18. marraskuuta saakka.

Kiellolla liitto vastustaa hallituksen lakivalmistelua irtisanomissuojan heikentämiseksi alle 10 hengen yrityksissä.

Ylityökielto koskee kaikkia Pron paperiteollisuuden työehtosopimuksen soveltamisalaan kuuluvia työtehtäviä ja niissä työskenteleviä toimihenkilöitä, joita on yli kaksi tuhatta. Ylityökiellon aikana toimihenkilöt tekevät töitä vain normaalina työaikana, työmatkat tehdään säännöllisen työajan puitteissa, eikä tehdä hälytysluonteista työtä.

Lisäksi Pro ilmoitti kolmipäiväisestä lakosta mekaanisessa metsäteollisuudessa ja puusepänteollisuudessa ensi viikolla.

Myös Paperiliitto on nostanut toimintavalmiuttaan, jotta voisi vastustaa lainvalmistelua. Liitolla on valmius kutsua valtuusto tarvittaessa ylimääräiseen kokoukseen päättämään työtaistelutoimista.

Teollisuusliitto irtautui työajan lyhennyksistä

Teollisuusliitto puolestaan irtisanoi kilpailukykysopimukseen liittyvän työajan pidennyksen viidellä toimialallaan (teknologiateollisuudessa, autoalan kaupassa ja korjaamotoiminnassa, pelti- ja teollisuuseristysalalla, malmikaivoksissa sekä teknisessä huollossa ja kunnossapidossa). Näillä aloilla työskentelee noin 100 000 työntekijää.

Liiton muilla sopimusaloilla, esimerkiksi puuteollisuudessa, työajan pidennystä ei irtisanottu, koska näillä pidennys on kirjattu työehtosopimukseen. Liiton tavoitteena on poistaa työajan pidennys muilta aloilta seuraavissa työehtosopimusneuvotteluissa.

Teollisuusliitto ilmoitti myös lakoista puutuoteteollisuudessa. Ensi viikolla sekä sahoilla että vaneritehtailla lakkoillaan torstaista sunnuntaihin. Myös kahdelle seuraavalle viikolle on suunniteltu lakkoja, niiden kohdentumisesta tiedotetaan myöhemmin.

Lisätty tieto sahoja koskevista lakoista 16.15. 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat