Pienpuun korjuun tuki päättymässä suunniteltua aiemmin

Kemeratukia ei näillä näkymin myönnetä enää vuoden 2023 kesäkuun jälkeen.

Pienpuun korjuuseen ja suometsien kunnostusojitukseen ei näillä näkymin myönnetä valtion tukea enää kesäkuun 2023 jälkeen. Alun perin ajatuksena oli, että tukea myönnettäisiin vuoden 2023 loppuun asti.

Taustalla ovat EU:n valtiontuen suuntaviivat. Jäsenmaiden tukisäädösten pitää olla EU:n linjausten mukaisia 1.7.2023 alkaen. Näillä näkymin nykyinen kemeralaki päättyy siis kesäkuun 2023 lopussa ja sen korvaava metkalaki astuu voimaan heinäkuun 2023 alusta.

”Metkalain valmisteluprosessi on nyt käynnistetty. Tavoitteena on saada se kevään aikana valmiiksi, jolloin se voidaan antaa eduskunnalle syksyllä”, kertoo Suomen metsäkeskuksen hankehallinnon asiantuntija Yrjö Niskanen.

Uudessa metkalaissa pienpuun korjuu ja suometsien kunnostusojitus eivät näillä näkymin enää kuulu tuettavien työlajien joukkoon. On tosin ennakoitu, että pienpuun korjuun tuki nousee uudelleen keskusteluun, jos Venäjältä tullutta energiapuuta ryhdytään korvaamaan kotimaisella.

Jos kemeratuen saamisen haluaa varmistaa, tulee tukihakemukset lähettää Suomen metsäkeskukseen niin, että ne ehditään käsitellä ennen kuin kemeralaki päättyy. Niskanen arvioi, että huhtikuussa 2023 tulevat tukihakemukset ehditään vielä käsitellä.

Jotta tuen saa, tulee työt toteuttaa Metsäkeskuksen ilmoittamaan määräaikaan mennessä. Määräaika lukee rahoituspäätöksessä. Esimerkiksi energiapuun korjuu tulee tehdä vuoden kuluessa tukipäätöksen saamisesta. Kunnostusojituksissa toteutusaika on pidempi, ja siihen on mahdollista saada jatkoaikaa.

”Kemeralain mukaisia tukia voidaan maksaa vuoden 2026 loppuun asti”, Niskanen sanoo.

 

Juttua muokattu 15.3: Aiemmin jutussa kerrottiin, että huhti-toukokuussa 2023 Metsäkeskukseen tulevat kemeratukihakemukset ehdittäisiin todennäköisesti vielä käsitellä. Hakemusten tulee kuitenkin todennäköisesti olla Metsäkeskuksessa viimeistään huhtikuussa 2023.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito