Pitkät lehtipuut taimikossa lisäävät hirvituhoja

Ari Nikula selvittää väitöskirjassaan hirvien suosimat metsätyypit ja muut elinympäristöt sekä syitä, minkä vuoksi yksittäinen puu valikoituu hirven ravinnoksi.

Hirvelle mieluisin elinympäristö näyttää olevan metsämaisema, jossa taimikot sijaitsevat varttuneiden metsien lomassa, Ari Nikulan tuoreessa väitöskirjassa todetaan. Tämä liittyy ilmeisesti hirven kannalta sopivaan ravinnon ja suojan vaihteluun.

Hirvi näyttää arvostavan rauhaa, sillä kahden kilometrin säteellä asutuksesta ja teistä vahinkoja havaittiin vähemmän. Erityisesti talvella hirvet suosivat mäntyvaltaisia taimikoita alueilla, joilla on vain vähän asutusta ja peltoja.

Nikulan mukaan hirvet suosivat elinympäristöjä, joissa on runsaasti ja monipuolisesti ravinnoksi kelpaavia kasveja. Lumettomana aikana hirvi käyttää ravinnokseen kymmeniä eri kasveja, mutta talvella mänty on hirven pääasiallista ravintoa.

Mäntytaimikoissa kasvavat lehtipuut lisäsivät hirvituhoja, mutta vain silloin kun lehtipuut olivat mäntyjä pidempiä ja kasvoivat aivan niiden vieressä. Muiden lehtipuiden poistaminen taimikoista ei näytä olevan tarpeellista.

Väitöskirjassaan Nikula selvitti hirvien suosimat metsätyypit, taimikot ja muut elinympäristöt sekä syitä, minkä vuoksi yksittäinen puu valikoituu hirven ravinnoksi. Tutkimusta varten hän kartoitti 73 hirven elinpiirit Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.

Ari Nikulan väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa tämän viikon perjantaina.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat