PTT: Metsävähennyksen korotuksella vauhtia puukauppaan

Tutkimuslaitoksen tuoreessa selvityksessä arvioidaan, millaisilla veromuutoksilla puun tarjontaa voitaisiin lisätä.

Pellervon taloustutkimus PTT esittää useita vaihtoehtoisia veroratkaisuja puun tarjonnan lisäämiseksi. Tutkimuslaitoksen tuoreessa selvityksessä on arvioitu sitä, millaisin verokannustimin Suomessa on puun tarjontaa pyritty lisäämään ja toisaalta millaisilla veromuutoksilla puun tarjonnan lisääminen markkinoilla olisi mahdollista.

Selvityksessä suositellaan muun muassa metsätilan sukupolvenvaihdoshuojennuksen ulottamista yritystoimintaan rinnastettavaan metsätalouteen. Lisäksi tulisi harkita tuloverotuksessa sovellettavan metsävähennyksen enimmäismäärän korottamista ja vähennyspohjan laajentamista, vastaava muutos tulisi toteuttaa myös meno- ja tuhovarauksen osalta.

Kaikkiaan selvityksessä on listattu 13 erilaista verotuksellista toimenpidettä puun tarjonnan lisäämiseksi. Tutkimuksessa ei kuitenkaan ole laskettu eri toimenpiteiden vaikutusta puun myyntiin eikä kokonaistaloudellisia vaikutuksia.

Tutkimus toteutettiin osana ”Kohti biotaloutta: kapeikot ja ohjauskeinojen suuntaus” -hanketta, jota rahoitetaan osana valtioneuvoston vuoden 2015 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Hanketta koordinoi PTT ja Ajatuspaja e2.

METSÄLEHTI