Punkaharjulle nousee metsäbiotalouden näyteikkuna

Metsätietoa on tarjolla niin konkreettisessa kuin virtuaalisessa muodossa.

Punkaharjulle Etelä-Savoon rakennetaan parhaillaan metsäbiotalouden näyteikkunaa toimimaan tutkimustiedon välittäjänä, oppimisympäristönä ja matkailukohteena.

Näyteikkuna rakennetaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) johdolla yhdessä Metsämuseo Luston, Metsähallituksen, Itä-Suomen yliopiston ja Savonlinnan kesäyliopiston kanssa.

”Hankkeen aihepiiri ja sen vaatima osaamisen kenttä on niin laaja, ettei kaikkea sitä asiantuntemusta ja osaamista ole millään hankkeen toimijalla yksinään. Se vaatii voimien yhdistämistä”, erikoistutkija Petteri Vanninen Lukesta sanoo.

Metsätietoa jaetaan niin konkreettisessa kuin virtuaalisessa muodossa. Virtuaalisia sisältöjä julkaistaan vuoden 2020 alkupuolella.

Biotalouskeskus sijaitsee Punkaharjun tutkimuspuistossa, ja se on lisäksi kaikkien saavutettavissa netissä. Näyteikkunaa voivat hyödyntää yliopistot, ammattikorkeakoulut ja perusopetus kuin myös alueen matkailutoimijat ja kaikki metsistä ja metsäntutkimuksesta kiinnostuneet kansalaiset.

Perusajatuksena on valottaa metsäbiotalouden eri puolia: metsäbiomassaa suomalaisen teollisuuden ja taloudellisen hyvinvoinnin lähteenä, metsien terveysvaikutuksia sekä luonnonsuojelua ja metsien ekologista monimuotoisuutta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa