Puukauppa kääntyi viime viikolla laskuun, ostomäärä silti liki miljoonaa kuutiota

Myös keskikantohinnat olivat pääosin laskussa

Puukauppa hyytyi aavistuksen viime viikolla. Metsäteollisuus ry:n tilastojen mukaan järjestön jäsenyritysten puunostot jäivät 970 000 kuutioon, mikä on liki 100 000 kuutiota vähemmän kuin edellisviikolla. Vuodentakaisesta noustiin kuitenkin yli 300 000 kuutiolla.

Kaikkiaan puuta on ostettu yksityismetsistä alkuvuoden aikana runsaat 35 miljoonaa kuutiota. Se on noin 3 miljoonaa kuutiota vähemmän kuin vuosi sitten tähän aikaan.

Keskikantohinnat olivat pääosin laskussa kuusikuitua lukuun ottamatta.

Hakkuuaikeetkin vähenivät. Metsäkeskukseen tehtiin viime viikolla metsänkäyttöilmoituksia 1,8 miljoonan kuution edestä. Se on noin 90 000 kuutiota vähemmän kuin edellisellä viikolla.

Tuoreimmat hinnat löydät esimerkiksi Metsälehden verkkosivuilta. Kokeile myös Metsälehden puunhintalaskuria.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa