”Puukuution energia-arvo noin 400 euroa”

Puun hinta ei ole noussut merkittävästi, vaikka puun polttaminen on energian hinnan noustessa erittäin kannattavaa.

Metsäpolttoaineiden kysyntä tulee olemaan poikkeuksellisen voimakasta”, ennakoi MTK:n tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen puumarkkinakatsauksessaan.

Karttunen havainnollistaa puun tämänhetkistä arvoa energiana sähkön hinnan kautta.

”Yksi kuutio puuta vastaa 2 000 kilowattituntia energiaa. Keskimääräinen hinta esimerkiksi sähkölaskussa on ollut viime aikoina noin parikymmentä senttiä kilowattitunnilta, joten puukuution energia-arvo olisi noin 400 euroa.”

Puun hinnat eivät ole nousseet merkittävästi, vaikka puuta polttamalla tehdään nyt valtavasti rahaa. Karttusen mukaan metsänomistajakorvaus energiapuusta on ollut keskimäärin vain sadasosa edellä mainitusta summasta. Hän ennakoi, että energian kysyntä ja hinta voivat alkaa määrittämään puun hinnoittelua.

”Näin joustavat ja oikeudenmukaiset puumarkkinat toimisivat. Energiapuu toimii veturina kuitupuulle, eikä ole enää pelkkä perälauta.”

Kuitupuusta lähes puolet menee sellunkeitossa energiaksi. Metsäyhtiöt ovatkin myös merkittäviä sähkön myyjiä. Esimerkiksi yksin Metsä Groupin Kemin uusi sellutehdas tulee tuottamaan noin 2 000 000 000 kilowattituntia (2 TWh) sähköä, josta yli puolet myydään tehtaan ulkopuolelle.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat