Puunkäyttö väheni viime vuonna, metsähakkeen merkitys kasvoi

Raakapuuta käytettiin 78 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2020.

Suomessa käytettiin raakapuuta viime vuonna yhteensä 78,3 miljoonaa kiintokuutiometriä, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Tämä oli neljä prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Raakapuusta 86 prosenttia meni metsäteollisuustuotteitten valmistamiseen ja loppu energiaksi lämpö- ja voimalaitoksissa sekä pientaloissa.

Metsäteollisuuden sivutuote- ja jätepuuta kului yhteensä 23,8 miljoonaa kuutiometriä. Määrä väheni edellisvuodesta 10 prosenttia.

”Metsäteollisuustuotannon supistuminen vähensi odotetusti raakapuun käyttöä. Tämä vaikutti raaka-aineena ja energiana käytettyihin metsäteollisuuden sivutuote- ja jätepuun määriin, toteaa yliaktuaari Tuomas Niinistö Lukesta.

Metsäteollisuuden käyttämästä raakapuusta oli kotimaista 57,3 miljoonaa kuutiometriä ja tuontipuuta 9,7 miljoonaa kuutiometriä. Kotimaisen raakapuun käyttö supistui seitsemän prosenttia vuotta aiemmasta, kun taas tuontiraakapuun määrä pysyi lähes ennallaan.

Sahateollisuuden osuus raakapuun käytöstä kasvoi prosenttiyksikön, vaikka määrä laski 24,7 miljoonaan kuutiometriin. Selluteollisuus jalosti raakapuusta lähes puolet, kaikkiaan 32,5 miljoonaa kuutiometriä.

Tuontihaketta metsäteollisuuden käyttämästä raakapuusta oli 2,6 miljoonaa kiintokuutiometriä.

”Tuontihakkeen energiakäyttö on kasvanut tasaisesti viimeisten viiden vuoden ajan. Vuonna 2020 tuontihaketta poltettiin 13 prosenttia edellisvuotta enemmän ja sen osuus energiaksi käytetystä metsähakkeesta nousi 24 prosenttiin”, Niinistö toteaa.

Puupolttoaineista yhä suurempi osuus metsähaketta

Ennätyslauha talvi 2020 vähensi energiantuotannon tarvetta ja laski myös kiinteiden puupolttoaineiden kulutusta. Tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan uusiutuvia energialähteitä käytettiin ensimmäistä kertaa tilastohistorian aikana enemmän kuin fossiilisia polttoaineita.

Lämpö- ja voimalaitoksissa kiinteitä puupolttoaineita energiaksi paloi yhteensä 19,4 miljoonaa kiintokuutiometriä, joka oli kuusi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Metsähaketta poltettiin yhtä paljon kuin vuotta aiemmin, 7,6 miljoonaa kiintokuutiometriä, mutta sen osuus kiinteiden puupolttoaineiden kokonaiskäytöstä kasvoi 39 prosenttiin.

Metsäteollisuuden sivutuote- ja jätepuuta käytettiin kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019, kaikkiaan 10,6 miljoonaa kuutiometriä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa