Rauman sahan rakentaminen etenee aikataulussa, peruskivi muurattiin ilman yleisöä

Tuotanto uudella mäntysahalla alkaa vuoden 2022 jälkipuoliskolla.

Projektijohtaja Harri Haapaniemi ja sahanjohtaja Liisa-Maija Perävainio
Rauman sahan peruskiven muurasivat 25. maaliskuuta projektijohtaja Harri Haapaniemi ja sahanjohtaja Liisa-Maija Perävainio (Kuva: Metsä Group)

Viime keväänä aloitetut Metsä Fibren Rauman sahan rakennustyöt etenevät. Eilen sahan peruskivi muurattiin tulevan sahalinjan perustuksiin. Koronan takia kivi muurattiin ilman ulkopuolisia osallistujia.

Sahaprojektia vetävän Harri Haapaniemen mukaan sahan suunnittelu ja rakentaminen ovat edenneet aikataulun mukaisesti. Lajittelulinjaston katot ja ulkoseinät ovat valmiit, tällä hetkellä tehdään putkisto- ja viemäröintitöitä sekä lattiaa. Sahalinjalla on aloitettu seinäelementtien asennukset ja katon rakentaminen, kuorimolla puolestaan on käynnissä perustustyöt. Myös ensimmäiset kuivaamorakennelmat ovat jo pystyssä.

”Rakennustyöt valmistuvat syyskuun lopussa, laite- ja koneasennukset aloitetaan pääosin loppukesällä. Sahan tuotanto käynnistyy vuoden 2022 kolmannella neljänneksellä”, Haapaniemi kertoo.

Sahan vuosituotanto on noin 750 000 kuutiota mäntysahatavaraa. Se myydään pääasiassa Eurooppaan ja Aasiaan. Vuotuinen Suomesta hankittavan tukin tarve on noin 1,5 miljoonaa kuutiota.

Rauman sahan rakennustyömaan töiden etenemistä voi seurata reaaliaikaisesti web-kameroiden kautta ympäri vuorokauden osoitteessa www.metsafibre.com/webkameratrauma.

Sellua ja sahatavaraa valmistava Metsä Fibre on osa Metsä Groupia.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat