Riistakeskus: ”Suosittelemme metsästyksen aloittamista heti syyskuun alussa”

Hirvijahdin ensimmäinen vaihe käynnistyy Pohjois-Suomessa tällä viikolla, muualla maassa jahti voidaan aloittaa vahtimalla.

Hirvijahdin ensimmäinen vaihe käynnistyy syyskuun alussa. Varsinaiseen jahtiin päästään Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella, muualla maassa hirven, valkohäntäpeuran ja kuusipeuran metsästys voidaan aloittaa vahtimalla.

Vahtimismetsästyksessä eläinten ajaminen ja koiran käyttäminen on kiellettyä. Hirven osalta vahtimismetsästys on rajoitettu pelloille.

Alkukauden metsästyksellä pyritään etenkin runsaan valkohäntäpeurakannan alueella torjumaan vahinkoja liikenteessä ja viljelyksillä, Suomen riistakeskuksesta kerrotaan. Valkohäntäpeurakolareita tapahtuu runsaasti vahvan peurakannan alueella Etelä- ja Lounais-Suomessa. Myös metsäkaurisonnettomuudet ovat runsastuneet viime vuosina.

”Suosittelemme metsästyksen aloittamista heti syyskuun alussa alkavalla vahtimismetsästyskaudella. Tavoitteena on lisätä alkusyksyn peura- ja kaurissaalista, jolloin eläimiä olisi liikenteessä vähemmän loppusyksyllä”, riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta kertoo.

Valkohäntäpeurakolarit painottuvat loka-marraskuulle. Myös hirvikolareita sattuu syksyllä runsaasti.

Koko maassa hirvestys käyntiin lokakuussa

Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella hirvenmetsästyksen ensimmäinen jakso päättyy 20. syyskuuta hirvien kiima-ajaksi. Metsästys jatkuu jälleen 2. lokakuuta, samaan aikaan varsinainen hirven metsästysaika alkaa myös Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Muualla Suomessa varsinainen hirven metsästys alkaa viikkoa myöhemmin eli 9. lokakuuta. Hirven metsästysaika päättyy koko maassa tammikuun 15. päivä.

Valkohäntäpeuran varsinainen metsästysaika alkaa koko maassa 25. syyskuuta ja päättyy helmikuun 15. päivä. Metsäkaurista saa metsästää koko maassa 1.9. – 15.2, mutta koiran käyttäminen on kiellettyä 25. syyskuuta saakka.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset