Riistakolmioiden laskenta siirtyi myöhemmäksi – metsäkanalintujen metsästysajat ilmoitetaan 8.9.

Ensi viikolla alkavilla riistakolmiolaskennoilla kartoitetaan, miten metsäkanalintujen lisääntyminen on onnistunut tänä kesänä.

Riistakolmioiden kesälaskenta alkaa tänä vuonna vasta 28. heinäkuuta ja päättyy 13. elokuuta, kerrotaan Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa. Kesälaskennoissa kartoitetaan metson, teeren, pyyn ja riekon kantaa.

Viime vuonna riistakolmioita laskettiin 23.7–2.8. Suomen riistakeskus kertoo, että laskennan myöhäistäminen auttaa saamaan tarkempia tuloksia metsäkanalintujen määrästä. Tulosten perusteella päätetään syksyn metsästysajat, jotka julkaistaan riista.fi-sivustolla 8. syyskuuta.

Metsäkanalinnuilla on takana jo 3 heikkoa lisääntymiskautta, ja viime metsästyskaudella saatu metsäkanalintusaalis oli pienin 20 vuoteen. Teeriä saatiin lähes puolet vähemmän kuin edellisvuonna ja metsoja noin kolmannes vähemmän.

Ensi viikon perjantaina aloitettavat riistakolmiolaskennat kertovat, miten metsäkanalintujen lisääntyminen on onnistunut tänä kesänä.

Riistakolmioiden kesälaskentaan on viime vuosina osallistunut noin 6000 vapaaehtoista metsästäjää, jotka ovat kartoittaneet tuhat riistakolmiota. Riistakolmio on tasasivuisen kolmion muotoinen pysyvä laskentareitti, jolta lasketaan metsäriistan määrää. Kolmion jokainen sivu on 4 kilometriä pitkä ja pinta-ala 72 hehtaaria.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset