Ruotsin hakkuumäärät laskivat viime vuonna

Supistuminen oli voimakasta kuitupuulla, tukkipuun hakkuut sen sijaan kasvoivat hienoisesti.

Metsävirasto Skogsstyrelsenin alustavien tilastojen mukaan Ruotsin bruttohakkuumäärä oli viime vuonna 90,9 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 2,6 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2016.

Naapurimaassa hakkuumääriä mitataan kahdella tavalla, joista kumpikaan ei vastaa Suomen käytäntöä. Bruttohakkuisiin mitataan kaikki hakattu runkopuu metsään jäävää latvaosaa myöten. Nettohakkuisiin lasketaan käyttöön korjatut kiintokuutiometrit kuoren alta mitattuna.

Nettohakkuut vähenivät 2,8 prosenttia 72,8 miljoonaan kiintokuutiometriin. Nettohakkuista 36,5 miljoonaa kuutiometriä oli havutukkia, 28,2 miljoonaa kuutiometriä havu- ja lehtikuitua, 7,5 miljoonaa kuutiometriä energiapuuta ja luokkaan ”muut” meni puoli miljoonaa kuutiometriä.

Vuoteen 2016 verrattuna havutukin hakkuut kasvoivat kaksi prosenttia ja kuitupuun hakkuut vähenivät kymmenen prosenttia.

Yli puolet kuusta

Hakkuumääristä yli puolet tulee uudistushakkuista, vajaa kolmannes harvennushakkuista ja loput erilaisilla muilla hakkuutavoilla. Puulajeittain kuusen hakkuumäärät ovat yli puolet kokonaismäärästä, männyn runsas kolmannes ja loput lehtipuuta.

Viimeisten viiden vuoden aikana Ruotsin bruttohakkuut ovat liikkuneet 85–93 miljoonan kuutiometrin välillä, mutta pitemmällä aikavälillä on ollut kasvua. Vuodesta 1990 bruttohakkuumäärät ovat kasvaneet noin 25 miljoonalla kuutiometrillä.

Suomessa viime vuoden kehitys meni toiseen suuntaan ja teollisuuden käyttöön hakattu puumäärä nousi 1,1 miljoonalla kuutiometrillä 62,9 miljoonaan kuutiometriin, mikä oli uusi ennätys. Lisäksi hakattiin 5,1 miljoonaa kuutiometriä erilaisia energiapuulajeja, josta 2,7 miljoonaa kuutiometriä oli kokopuuta tai karsittua rankaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa