Sahaus lähestyy uutta ennätystä

Maailman havusahatavaran tuotannon arvioidaan kasvavan tänä vuonna lähes 350 miljoonaan kuutiometriin, mikä on uusi ennätys.

Tällä vuosikymmenellä havusahatavaran kysyntä on kasvanut ennätyksellisen nopeasti. Kun vuonna 2009 kulutus oli noin 250 miljoonaa kuutiometriä, tänä vuonna sen ennustetaan nousevan jo lähelle 350 miljoonaa kuutiometriä, todetaan Ruotsin metsäteollisuuden etujärjestön Skogsindustriernan tänään julkistamassa suhdannekatsauksessa.

Sahatavaratuotannon nousua selittää kasvava kysyntä Kiinassa. Euroopan maista sahaus on lisääntynyt eniten Venäjällä, missä tuotannon arvioidaan kasvavan tänä vuonna 10 prosentilla. Samaa vauhtia kasvaa myös sahatavaran vienti Venäjältä Kiinaan.

Kiinasta on tullut tärkeä markkina myös ruotsalaissahoille. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla se nousi neljänneksi suurimmaksi vientimaaksi. Ruotsista havusahatavaraa viedään Kiinaan kuitenkin paljon vähemmän kuin Suomesta.

Ruotsissa sahauksen kasvu on tasaantunut. Kotimainen sahatavaran kulutus on lisääntynyt selvästi, mutta vieläkään se ei yllä edellisen huippusuhdanteen 2006­–2007 kulutuslukuihin.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa