Uutinen Tilaajille MTK vaatii toimivat tulkinnat metsäkatoasetukselle Suomessa nopeasti MTK:ssa uskotaan, että kansainvälisen painostuksen vuoksi komissio saattaa vielä tehdä muutoksia asetukseen.
Uutinen Tilaajille UPM vaihtaa toimitusjohtajaa: Pesonen jättää tehtävän, tilalle italialainen Massimo Reynaudo Massimo Reynaudo on työskennellyt UPM:ssä vuodesta 2017. Uusi pesti alkaa 1. tammikuuta.
Uutinen Tilaajille Myös UPM:n tulos putosi, yhtiö uskoo parempaan Yhtiön heinä-syyskuun liikevoitto lähes kaksinkertaistui edellisestä vuosineljänneksestä, iloitsi toimitusjohtaja Pesonen.
Uutinen Tilaajille WWF: Metsäkato etenee maailmassa, nykytoimet eivät riitä Ympäristöjärjestön mukaan metsäkadon aiheuttajat saavat sata kertaa enemmän rahoitusta kuin metsien suojelu tarvitsisi.
Uutinen Tilaajille Ponssen tulos laskussa, metsäkoneiden kysyntä heikentynyt Yhtiö arvioi kuluvan vuoden liikevoittonsa olevan samalla tasolla kuin viime vuonna.
Uutinen Tilaajille Stora Enson liikevaihto ja tulos roimassa laskussa Yhtiön tulosta painavat jatkossakin maailmanlaajuisesti heikko kasvu ja korkea inflaatio.
Uutinen Tilaajille Hyönteistuhot rampauttaneet Brittiläisen Kolumbian sahausta Euroopan sahateollisuus ottanut isomman jalansijan Yhdysvaltain markkinoilla.
Uutinen Tilaajille Ruotsissa esitetään talvijahtia pahoille hirvituhoalueille Talvilaitumilla metsästykseen riittäisi metsänomistajan aloite.
Uutinen Tilaajille Metsä Group harkitsee pakkaustehtaan perustamista Raumalle Tehdas hyödyntäisi Raumalla jo sijaitsevaa sellutehdasta.