Uutinen Tilaajille Metsä Spring hakee lisävauhtia tekstiilikuituhankkeeseensa Tehtaan rakentamisesta päätöksiä aikaisintaan ensi vuonna.
Uutinen Tilaajille MTK: Hakkuiden rajoittamiselle yksityismetsissä ei perusteita Järjestön mukaan metsänomistajien investoinnit metsiinsä ovat parasta ympäristö- ja ilmastotyötä.
Uutinen Tilaajille Hakkuutähteiden keruun vaikutukset poronhoitoalueella syynissä Tutkimushanketta varten Sodankylässä Metsähallituksen monikäyttömetsiin on suunniteltu viisi hakkuukohdetta.
Uutinen Tilaajille Kuntien saamat kiinteistöverotuotot reippaassa kasvussa, myös tuulivoiman kasvu näkyy Kasvu selittyy rakennuskustannusten nousulla, Verohallinnosta kerrotaan.
Uutinen Tilaajille Luke selvitti klapikauppaa, ”polttopuut loppuivat kesken” Kauppa lisääntyi viime vuonna neljänneksellä.
Uutinen Tilaajille Metsäteollisuus: Kuitupuun kantohinnat helmikuussa kolmanneksen suuremmat kuin vuotta aiemmin Puukauppaa on käyty alkuvuonna viimevuotista vilkkaammin.
Uutinen Tilaajille Yksityismetsien tuotto kutistui viime vuonna, suurinta nousu Savossa Puunmyyntitulojen osuus tuotosta oli vajaat neljä prosenttiyksikköä, Luonnonvarakeskuksesta kerrotaan.
Uutinen Tilaajille Bioenergia: Kotimaisilla polttoaineilla merkittävä panos Suomen energiahuoltovarmuuteen Hakkeen lisäksi myös energiaturvetta oli tarjolla, kun kotimaista sähköä tarvittiin, järjestö toteaa.
Uutinen Tilaajille UPM sulkee paperikoneen Saksassa ja aikaistaa sanomalehtipaperituotannon lopetusta Itävallassa Schongaun koneen sulkeminen vähentää UPM:n painopaperituotannon vuosikapasiteettia 165 000 tonnilla.
Uutinen Tilaajille Ennakkotieto: Metsähakkeen poltto lisääntyi viime vuonna Kasvun taustalla on CHP-laitosten lisääntynyt käyttö, Luonnonvarakeskuksesta kerrotaan.