Uutinen Tilaajille Arviointineuvosto: Ennallistamista koskevaa lakiesitystä korjattava Esityksestä ei selviä, millaisia kustannuksia Suomelle ennallistamisesta aiheutuu.
Uutinen Tilaajille MTK: Maanomistajan omaisuuden suoja jää yhdyskuntakehittämislaissa liian heikoksi Yhdyskuntakehittämislain luonnoksessa on parannettavaa, MTK arvioi.
Uutinen Tilaajille Metsähallituksen Ristijärven-hakkuita ei rajoiteta, ”Päätös oli odotustemme mukainen” Lupa- ja valvontaviraston mukaan hakkuiden rajoittamiselle ei ollut perusteita.
Uutinen Tilaajille Tuula Packalen Euroopan metsäinstituutin hallitukseen, ”EFI:llä entistä tärkeämpi rooli” Packalenilla on pitkä kokemus metsien käytön suunnittelusta ja metsiin liittyvistä politiikkaprosesseista.
Uutinen Tilaajille Pesimäaikaisia hakkuita koskeva lakiesitys etenee eduskunnassa Laki on tarkoitus saada voimaan toukokuun aikana.
Uutinen Tilaajille Metsäalan uusi työehtosopimus allekirjoitettu, luvassa kahden prosentin korotukset Kaksivuotinen sopimus päättyy tammikuussa 2028.
Uutinen Tilaajille Puukauppa käy edelleen verkkaisesti, havukuitujen hinnat kääntyivät alamäkeen Alkuvuoden ostomäärä on runsaat 4 miljoonaa kuutiota viimevuotista jäljessä, Metsäteollisuus ry:n tilastosta selviää.
Uutinen Tilaajille Palkitussa väitöskirjassa kehitettiin kimaltavaa puuta Vaikka puu kimaltaa, se on sataprosenttisesta puuta, Noora Yau kertoo.
Uutinen Tilaajille Metsäuutisten faktat tarkempaan syyniin, ammattilaisten ääni kuuluviin Metsäammattilaiset.fi-verkosto haluaa parantaa suomalaisen metsäuutisoinnin tasoa.
Uutinen Tilaajille Metsähallitus kokeilee biokaasurekkaa Lapissa – tulokset lupaavia Hiilidioksidipäästöt olivat runsaat 60 prosenttia pienemmät kuin dieselkalustolla ajettaessa.