Stora Enso keskittää metsäomaisuuden hoidon ja puunhankinnan

Stora Enson metsäomaisuuden arvo on yli neljä miljardia euroa

Stora Enso perustaa ensi vuoden alussa oman yksikön metsäomaisuutensa hallintaan ja puunhankintaan.

Uusi Forest-divisioona käsittää Stora Enson metsäomaisuuden Ruotsissa ja 41 prosentin osuuden Tornatorista, jonka metsäomaisuus sijaitsee pääosin Suomessa. Divisioonaan kuuluvat lisäksi puunhankintatoiminnot Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Baltian maissa.

”Kun metsät ovat suorassa omistuksessamme, pystymme paremmin optimoimaan puunhankintaamme ja toimintaamme. Puu on tärkein raaka-aineemme, suurin kustannuserämme ja muodostaa myös ison osan taseesta. Raportoinnin läpinäkyvyyttä on järkevää lisätä nyt, kun metsänhankinta Ruotsissa on saatu onnistuneesti päätökseen”, toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström sanoo

Stora Enson metsäomaisuuden arvo on 4,1 miljardia euroa, enemmän kuin millään muulla pohjoismaisella yhtiöllä.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat