Stora Enso peruuttaa Kiinassa

Yhtiö on luopumassa sellutehtaan rakentamisesta Beihain kartonkitehtaan kylkeen.

Stora Enso on luopumassa suunnitelmistaan rakentaa sellutehdas Kiinan Beihaihin. Yhtiöllä on Beihaissa kartonkitehdas ja paikalle kaavailtiin myös kemiallista lehtipuusellua valmistavan tehtaan rakentamista.

Kartongilla riittää Kiinassa kysyntää, mutta uuden sellutehtaan kannalta markkinatilanne ei kuitenkaan ole suotuisa.

”Kysynnän ja tarjonnan suhde maailman sellumarkkinoilla on nyt epäsuotuisa, koska lehtipuusellun tuotanto kasvaa uusien investointien myötä. Beihain sellutehtaan kilpailukykyä heikentäisi myös se, että puunhankintakustannukset olisivat liian korkeat”, kertoo Stora Enson toimitusjohtaja Karl-Henrik Sundström.

Hänen mukaansa yhtiö harkitsee Beihain kohdalla kemiallisen sellun ostamista markkinoilta tai yhtiön oman havupuusellun tuotannon hyödyntämistä.

Sellutehdashankkeen mahdollisella perumisella ei ole vaikutusta yhtiön toimintaan Beihaissa. Jos investoinnista luovutaan, yhtiö luopuu samalla osasta vuokraamistaan metsämaista.

Lopullisen päätöksen tehdashankkeen perumisesta tekee Stora Enson hallitus.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat