Stora Enson tulos laski selvästi

Yhtiö päättää lopullisesta osingonjaosta myöhemmin.

Stora Enson tammi-maaliskuun liikevaihto laski vuodentakaisesta 16 prosenttia 2,2 miljardiin euroon ja operatiivinen liiketulos lähes puolittui 180 miljoonaan euroon viime vuoden 335 miljoonasta eurosta.

Operatiivinen liiketulosprosentti oli 8,1, kun se vuotta aikaisemmin oli 12,7.

Osinkoehdotus on 0,15 euroa osakkeelta. Ylimääräisestä 0,35 eurosta päätetään myöhemmin, kun koronakriisin vaikutuksista tiedetään enemmän.

Stora Enso on käynnistänyt kautta koko konsernin ylimääräisiä kustannussäästöjä, kuten investointi- ja rekrytointirajoituksia sekä lomautuksia koskevia yt-neuvotteluja.

Nykyinen tilanne ”uusi normaali”

Toimitusjohtaja Annica Bresky kutsuu nykyistä tilannetta ”uudeksi normaaliksi”,  jossa aiemmat lainalaisuudet eivät enää päde.

”Näissä olosuhteissa olen tyytyväinen ensimmäisen neljänneksen tulokseemme, joka oli 180 miljoonaa euroa eli ohjeistuksemme yläpäässä.”

Yleinen epävarmuus on vaikuttanut eniten paperi- ja puutuotteisiin, mutta ei niinkään pakkausliiketoimintaan.

”Pakkaukset ovat nyt erityisen tärkeitä hygieenisten olosuhteiden varmistamisessa ja esimerkiksi elintarvikkeiden ja lääkkeiden suojaamisessa kuljetuksen aikana ja kauppojen hyllyillä”, Bresky toteaa.

Yhtiön kustannusjahti on edennyt suunniteltua nopeammin ja säästötavoitetta on nostettu aikaisemmasta 275 miljoonasta eurosta 350 miljoonaan euroon vuoden 2021 loppuun mennessä.

Oulun tehtaan muuttaminen kartongintuotantoon etenee suunnitellusti. Tuotannon on määrä alkaa tämän vuoden loppuun mennessä.

Stora Enso keskeyttää toistaiseksi vuosineljänneksiä koskevien ohjeistusten ja vuotuisten näkymien julkistamisen maailmantalouden epävarmuuden vuoksi. Nykyinen tilanne on nopeuttanut eurooppalaisen paperin kysynnän laskua, ja konsernin muiden tuotteiden markkinaolosuhteiden vaihtelu jatkuu.

Väliotsikon jälkeinen osa lisätty 21.4.2020 klo 9.55.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa