Uutinen Tilaajille Komatsulta iso uutuus kuormatraktorien raskaaseen sarjaan Komatsu Forest esitteli uuden kuormatraktorin mallistonsa järeimpään päähään. Sen kantavuus on samaa luokkaa kuin tärkeimpien kilpailijoiden järeimpien koneiden.
Uutinen Tilaajille Spinnova ostaa Woodspinin tehtaan yhdellä eurolla Puukuitua kehittänyt Spinnova alaskirjaa Woodspin omistuksensa ja suunnittelee ostavansa Suzanon Woodspin osakkeet yhdellä eurolla.
Uutinen Tilaajille Tekoäly kartoitti Jyväskylän kuolleet puut, määrä kolminkertaistunut Koko Forestin selvityksessä kuolleet puut tunnistettiin ilmakuvista.
Uutinen Tilaajille Ruotsissa puurakentaminen porskuttaa, mutta Suomessa laahaa Puurakentamisen kasvu on ollut vahvaa etenkin teollisuus- ja varastorakennuksissa, ATL kertoo.
Uutinen Tilaajille Stihliltä uusi polttoaine, 74 prosenttia pienemmät päästöt Uudessa polttoaineessa osa fossiilisista on korvattu uusiutuvilla.
Uutinen Tilaajille Hakkuukonetiedoilla juurikääpää torjumaan, riskialueet koottu kartalle Katkontatietojen avulla voidaan paikantaa lahosta kärsivät alueet.
Uutinen Tilaajille Logsetin kesän uutuudet esillä Elmiassa – uusi harvesterinosturisarja, uudistettu hakkuupääsarja ja uudistettu kuormatraktori H-nosturisarja on kolmen vuoden kehitystyön tulos, metsäkoneyhtiöstä kerrotaan.
Uutinen Tilaajille Proforestissa yli 5 000 kävijää Kalajoen lentokentällä järjestetty tapahtuma saa jatkoa vuonna 2027.
Uutinen Tilaajille Maanmittarit ovat taas lähteneet maastoon Maanmittauslaitoksen ylläpitämä maastotietokanta on tarkin koko maan kattava aineisto.
Uutinen Tilaajille UPM päivittää Tervasaaren tehtaan paperikonetta, investointi mahdollistaa kasvun erikoisteipeissä Investoinnin arvioidaan valmistuvan vuoden 2026 loppupuolella.