Teollisuusliitto keskeytti mekaanisen metsäteollisuuden tes-neuvottelut

Neuvottelut Metsäteollisuus ry:n kanssa karahtivat kiky-tunteihin.

Teollisuusliitto on lopettanut neuvottelut mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksesta Metsäteollisuus ry:n kanssa. Syyksi kerrottiin, että liitolle tärkeissä asioissa ei ole päästy eteenpäin.

Sopimuksesta on neuvoteltu jo viikkoja.

”Emme ole päässeet eteenpäin esimerkiksi kysymyksessä kiky-tuntien poistamisesta. Myöskään muut Teollisuusliitolle tärkeät asiat eivät ole edenneet, eikä niille ole saatu minkäänlaista positiivista vastakaikua työnantajapuolelta”, Teollisuusliiton puutuotesektorin johtaja Jyrki Alapartanen kertoo.

Hänen mukaansa liitto on valmis palaamaan neuvotteluihin heti, kun mahdollisuudet neuvottelujen jatkamiselle ja sopimuksen solmimiselle ovat olemassa.

”Kustannuskilpailukyky ratkaisee”

Työnantajia edustava Metsäteollisuus ry pitää valitettavana sitä, että ammattiliitto on pitänyt neuvottelujen kynnyskysymyksenä yhdessä sovittujen työehtojen purkamista.

”Kilpailukykysopimuksen työtunnit ovat työehtosopimuksessa säännöllistä työaikaa, ja ne on vasta muutama vuosi sitten yhdessä sovittu kilpailukyvyn turvaamiseksi. Niiden merkitys on alalla erityisen huomattava”, Metsäteollisuus ry:n työmarkkinapäällikkö Mikko Lehtonen sanoo.

Metsäteollisuudesta korostetaan, että kustannuskilpailukyky nousee ratkaisevaksi, koska talous- ja suhdannetilanne on heikentynyt. Globaalin kysynnän vaimeneminen kiristää kansainvälistä kilpailua. Työajan lyhentäminen heikentäisi suomalaisten sahojen ja vaneritehtaiden kustannuskilpailukykyä entisestään.

”On myös työntekijöiden edun mukaista, että saamme yhdessä aikaan työehtosopimukset, jotka parantavat suomalaisen tuotannon kustannuskilpailukykyä”, Lehtonen jatkaa.

Metsäteollisuus ry:n ja Teollisuusliiton nykyiset työehtosopimukset päättyvät marraskuun lopussa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa