Tornator ja WWF yhteistyöhön vesistöjen suojelemiseksi

Mallinnuksen avulla haetaan keinoja vähentää valuma-alueiden vesistökuormitusta.

Suomen suurin metsänomistaja Tornator ja luontojärjestö WWF ryhtyvät yhteistoimin vähentämään vesistöjen tummumista ja rehevöitymistä. Yhteistyön tavoitteena on kehittää Tornatorin vesiensuojelua sekä esitellä uusia, vesistöjen tilaa parantavia ratkaisuja myös muille

”Vesiensuojelun nykykäytännöt ovat maassamme melko tehottomia, eivätkä ne riitä pysäyttämään metsätalouden aiheuttamaa kuormitusta vesistöihin. Yhteistyöllä Tornatorin kanssa haluamme osoittaa, että metsätalouden vesistökuormituksen pienentäminen onnistuu taloudellisesti kannattavan puuntuotannon rinnalla”, WWF:n johtava metsäasiantuntija Mai Suominen toteaa tiedotteessa.

WWF, Tornator ja Ennallistajat Group tarkastelivat mallinnuksen avulla Tornatorin hallinnassa olevien valuma-alueiden vesistökuormitusta sekä eri toimia, joiden myötä kuormitusta voidaan vähentää.

Työssä mallinnettiin esimerkiksi metsähakkuiden, ojitusten ja lannoitusten vaikutuksia vesistöjen kuormitukseen sekä sitä, miten kuormitusta voidaan vähentää. Malli on ennallistamisen suunnittelu- ja asiantuntijapalveluita tarjoavan yrityksen Ennallistajat Groupin rakentama.

Hyvät lähtökohdat työlle luo Tornatorin laaja maaomistus: yhtiö omistaa useita metsäalueita, jotka sijaitsevat samalla valuma-alueella, ja joista Tornatorin omistusosuus on yli 80 prosenttia. Tämä helpottaa toimenpiteiden toteutusta ja vesiensuojelun vaikuttavuuden seurantaa.

“Mallin avulla pystymme jatkossa priorisoimaan ja kohdentamaan vesiensuojelutyötä kaikkein tärkeimmille alueille sekä arvioimaan tarvitaanko pintavalutuskenttien lisäksi muita toimia. Mallista saatavat hyödyt ovat merkittävät, ja se on helposti skaalattavissa suurillekin alueille”, Ennallistajat Groupin toimitusjohtaja Jani Antila kertoo tiedotteessa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat