Tukkien alamäki jatkui – sekä ostot että hinnat laskussa

Tukkien reaalihinnat olivat lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden keskihintoja alemmat.

Tukkien hinnat pystykaupoissa jatkoivat laskuaan lokakuussa. Luonnonvarakeskuksen mukaan hinnat ovat kutistuneet vuoden alusta lähtien, ja ne olivat 11 prosenttia viime vuoden keskihintoja pienemmät. Syyskuulta laskua kertyi kaksi prosenttia.

Myös kuitupuun kantohinnat ovat heikentyneet. Keskihinnat olivat lokakuussa 2–4 prosenttia matalammat syyskuuhun ja viime vuoteen verrattuna.

Mäntytukista maksettiin lokakuussa keskimäärin 54,4 euroa kuutiolta ja kuusitukista 57,8 euroa. Mäntykuidun keskihinta oli 17,2 euroa, kuusikuidun 19 euroa ja koivukuidun 16,4 euroa.

Hankintakaupoilla kuitupuun hinta laski syyskuulta muutaman prosentin. Keskihinta oli kuitenkin neljä prosenttia suurempi kuin viime vuonna.

Metsäteollisuus osti lokakuussa puuta yksityismetsistä 3,7 miljoonaa kuutiota, mikä on 40 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Alkuvuoden ostot ovat jääneet viimevuodesta 23 prosenttia. Tukkien ostot ovat vähentyneet kolmanneksella, kuitupuun 13 prosenttia.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa