Metsä Board käynnistää syyskuussa kartonkikoneen modernisoinnin asennusvaiheen Simpeleen tehtaalla. Investoinnin takia tuotanto pysähtyy noin viideksi viikoksi. Seisokin aikana tehdään keskeisimmät asennukset, kuten tuotantolinjan päällystysosan modernisointi, pastakeittiön laajennus ja uuden lavapakkalinjan käyttöönotto.
Uudistettu tuotantolinja otetaan käyttöön lokakuun alkupuolella. Uudistus on osa noin 60 miljoonan euron investointihanketta.
Yhtiön mukaan investointi nostaa valmistetun taivekartongin laadun uudelle tasolle. Kartongissa hyödynnetään modernia verhopäällystystä, joka parantaa painopinnan tasaisuutta ja visuaalista laatua. Tämä mahdollistaa entistä tarkemman painojäljen ja terävämmän piirron vaativissa painotöissä.
”Investoinnin tavoitteena on tuoda brändipakkauksiin entistä kilpailukykyisempi vaihtoehto. Tämä on erityisen tärkeää nyt, kun brändien vastuullisuustavoitteet ja sääntelyn vaatimukset ovat tiukemmat kuin koskaan”, sanoo Metsä Boardin toimitusjohtaja Esa Kaikkonen tiedotteessa.
Lisäksi investointi vauhdittaa tehtaan siirtymistä kohti fossiilitonta tuotantoa. Simpeleen tehtaan tuotannon energiankäytöstä jo 89 prosenttia on fossiilitonta, uuden teknologian myötä osuus nousee 98 prosenttiin vuoden 2025 loppuun mennessä.
Metsä Board kuuluu Metsä Groupiin.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään