Jos tavoitteena on yhdistää metsän taloudellinen tuotto, ilmastohyödyt, virkistysarvot ja samalla tarjota elinympäristöjä metsän eliöille, jatkuvan kasvatuksen tulisi olla eniten käytetty metsänkäsittelytapa. Tähän on päädytty Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen tuoreessa tutkimuksessa.
Tutkimuksen mukaan tämän ”metsien monitoiminnallisuuden” turvaamiseksi jatkuvaa kasvatusta tulisi käyttää noin 75 prosentilla metsäalasta. Vertailun vuoksi, nykyisellään jatkuvaa kasvatusta harjoitetaan noin viidellä prosentilla metsäalasta.
Luopuminen kokonaan avohakkuista ei sentään ole tutkimuksen mukaan paras vaihtoehto, vaan parhaaseen lopputulokseen useiden tavoitteiden näkökulmasta päästään yhdistelemällä jatkuvaa kasvatusta ja jaksollista metsänhoitoa.
Tutkimuksessa selvitettiin simulaatioin, millaisia eri tavoilla kasvatetut metsät ovat sadan vuoden sisällä. Tutkimus perustuu aiemmin tehtyihin eri-ikäisrakenteisen ja tasa-ikäisrakenteisen metsän kasvumalleihin. Mukana oli useita eri jatkuvan kasvatuksen ja avohakkuisiin perustuvan metsänkäsittelyn tapoja.
”Koska jatkuvaa kasvatusta on käytetty Suomessa vain vähän aikaa ja rajallisella metsäalalla, simulaatiomallinnus on keskeinen menetelmä, kun vertaillaan eri metsänkäsittelytapojen vaikutuksia pitkällä aikavälillä”, perustelee metsäekologian tutkimusryhmää Jyväskylän yliopistossa johtava professori Mikko Mönkkönen.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Ei esimerkiksi meidän kivikkoisissa metsissämme voi harjoittaa muuta rahavirtaa tuottavaa toimintaa kuin metsätaloutta.
En uskaltaisi viedä maksavia asiakkaita kivikoihin, joissa kaatumis- ja loukkaantumisvaara on suuri. Tiedetään myös, että huonolla onnella metsästä saattaa saada vaikean taudin, borrelioosin, aivokuumeen, myyräkuumeen tai jänisruton. Normaalin hirvikärpäsriesan lisäksi. Jos harjoittaisin jotain luontomatkailuliiketointaa, niin rehellisenä ammatinharjoittajana minun pitäisi kertoa näistä riskeistä. Mahtaisinko saada asiakkaita?
Matkailun kehitykseen liittyy erittäin suuria riskejä kuten ajankohtainen tilanne osoittaa. Eipä siis matkailun varaan kannata haikailla vaan keskittyä siihen mikä osataan. Siis metsien kasvattamiseen ja puusta saatavien tuotteiden valmistamiseen.
Jatkuva kasvatus ominaisuuksineen on tunnettu kauan. Esim P W Hannikaisen Metsänhoito-oppi-teoksessa ( 3. p. 1903) on se kuvattu tarkoin toki nimellä harsinta, mutta sama asia. Hannikainen suositteli menetelmää käytettäväksi sellaisilla seuduilla, joilla vain sahatukilla on arvoa.
Ovatkohan tutkimuksen tekijät selvittäneet kuinka paljon jatkuva kasvatus pudottaisi metsiemme kasvua ja sitä myötä kansantuloa? Tai heikentäisi ennestäänkin heikkoa syrjäseutujen työllisyyttä?
Ei sitä ole tutkittu. Nämä on tällaisia osa optimoituja tutkimuksia joilla saadaan haluttu tulos.
Tällaisilla simulointitutkimuksilla saadaan melkein minkälainen tulos tahansa, kun valitaan sopivat parametrit ja niillee sopivat arvot.
Tässä ”tutkimuksessa” on esimerkiksi oletettu, että puun kasvu on jatkuvassa kasvatuksessa 50% suurempi kuin jaksollisessa kasvatuksesa 100 vuoden aikajäntellä. Vaikea uskoa ?
Edellisessä työpaikassa jatkuvan kasvatuksen aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen meni ainakin 50 vuotta.