UPM: Toimihenkilöitä työssä lakosta huolimatta

Ammattiliitto Pro ei hyväksy UPM:n uutta tapaa sopia toimihenkilöiden työehdoista.

Metsäyhtiö UPM muutti vuoden vaihteessa toimihenkilöidensä työehtojen järjestämistä: ne sovitaan jatkossa samaan tapaan kuin ylempien toimihenkilöiden. Eli käytännössä henkilökohtaisissa kehityskeskusteluissa, Ammattiliitto Pro on todennut.

Aiemmin paperiteollisuuden toimihenkilöiden työehdoista on sovittu Metsäteollisuus ry:n ja Pron kesken, viimeisin sopimus päättyi kuitenkin vuoden 2021 lopussa. Pro ei muutosta hyväksynyt ja julisti jäsenistönsä lakkoon vuoden alusta.

UPM:n mukaan lakko ei näytä kaikilta osin pitävän.

”UPM:n toimihenkilöt vaikuttavat suhtautuneen asiaan rauhallisesti ja valtaosa heistä on saapunut töihin normaalisti. Tilanne vaihtelee paikkakunnittain ja toiminnoittain”, UPM:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén sanoo.

Yhtiöllä on Suomessa tällä hetkellä noin 1000 toimihenkilöä.

Lisää aiheesta: UPM:n tehtailla alkoivat lakot, Metsä Groupin sahoille sopimus

Kommentit (1)

  1. Kuulemma muutama nuoleskelija ei ole jäänyt lakkoon, 80-90% kyllä.

Puukauppa Puukauppa