Yhteismetsät jatkavat kasvuaan, Maanmittauslaitos kertoo. Viime vuonna perustettiin 30 uutta yhteismetsää, ja yhteismetsien määrä kohosi 686:een. Toisaalta kolme yhteismetsää lopetti toimintansa.
Yhteismetsien pinta-ala kasvoi viime vuonna 21 000 hehtaarilla 810 000 hehtaariin. Uusien yhteismetsien osuus lisäyksestä oli 14 000 hehtaaria, liittämisen kautta tuli vajaat 7 000 hehtaaria.
Viime vuosina yhteismetsät ovat myös myyneet alueitaan aiempaa enemmän.
”Tämä kehitys näyttää jatkuvan. Osittain ilmiöön vaikuttaa metsän korkea hinta. Yhteismetsien myymä pinta-ala oli vuonna 2025 miltei 4 000 hehtaaria. Ne ostivat metsää noin 4 600 hehtaaria”, kertoo johtava asiantuntija Esa Ärölä Maanmittauslaitoksesta tiedotteessa.
Eniten yhteismetsien pinta-ala kasvoi Pohjois-Pohjanmaalla, noin 5 800 hehtaaria vuoden takaiseen verrattuna. Suhteellisesti kasvu oli suurinta Pohjanmaalla, siellä pinta-ala lisääntyi vuodessa viidenneksellä.
Vaihtoehto sukupolvenvaihdoksessa
Maanmittauslaitos ja Metsäkeskus kannustavat metsänomistajia pohtimaan yhteismetsään liittymistä, mikäli helppo ja vaivaton yhteismetsäomistus kiinnostaa. Myös sukupolvenvaihdoksessa yhteismetsä on yksi vaihtoehto.
”Oman yhteismetsän perustamista voi suositella taloudellisessa mielessä vaihtoehdoksi vasta siinä tapauksessa, jos metsäpinta-alaa on niin runsaasti, että metsästä tulee joka vuosi hakkuutuloja”, sanoo Metsäkeskuksen metsänomistuksen asiantuntija Jarmo Mulari.
Lisätietoa yhteismetsistä löytyy Metsäkeskuksen hallinnoimalta Yhteismetsät.fi-verkkosivustolta.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään