Yrittäjät: Stora Enso haluaa venyttää maksuaikatauluja

Koneyrittäjät eivät ole halukkaita sopimaan nykyistä pidemmistä maksuajoista.

Metsäyhtiö Stora Enso suunnittelee pidentävänsä maksuaikojaan metsäkone- ja kuljetusyrittäjille, Koneyrittäjät ja Suomen Yrittäjät kertovat. Järjestöjen mukaan tilanne on kohtuuton.

”Aiemmin yhteistyökumppanit ovat saaneet maksunsa 14 tai 30 päivässä. Jatkossa suuryritys vaatii itselleen 60 päivän maksuaikaa. Tätä ei voi hyväksyä”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Lain mukaan yli 30 päivän maksuaikojen käytöstä on sovittava. Stora Enso onkin kertonut, että muutokset tehdään sopimusteitse. Yksipuolinen ilmoitus ei kuitenkaan ole sopimista, järjestöt korostavat.

”Yrittäjät ovat ilmoittaneet, että he eivät halua sopia pitkistä maksuajoista. Stora Enson ajama muutos lisäisi yrittäjien kustannuksia sekä heikentäisi entisestään heidän maksuvalmiuttaan ja kannattavuuttaan”, Koneyrittäjien toimitusjohtaja Matti Peltola sanoo.

Maksuaikalainsäädäntöä selvitetään tällä hallituskaudella. Pentikäinen vaatiikin hallitusta kiirehtimään selvitystyötä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa