Ajankohtainen | Jängän taakse

Leuto alkutalvi viivästytti talviteiden tekoa ja soiden takaista puunkorjuuta Lapissa.

Sodankylässä talvitien tekoon päästiin vasta joulukuussa, kertoo metsäasiantuntija Pekka Kasurinen. Joulukuun lopulla lunta oli kolmekymmentä senttiä, pakkasta viisi astetta ja puut saatiin liikkeelle talvitien takaa. (Kuvaaja: Tuula Lampela)
Sodankylässä talvitien tekoon päästiin vasta joulukuussa, kertoo metsäasiantuntija Pekka Kasurinen. Joulukuun lopulla lunta oli kolmekymmentä senttiä, pakkasta viisi astetta ja puut saatiin liikkeelle talvitien takaa. (Kuvaaja: Tuula Lampela)

”Kyllä tämä jännää on”, toteaa metsäasiantuntija Pekka Kasurinen metsänhoitoyhdistys Sodankylästä. Joulukuun puolivälissä Sodankylän korkeudella lunta oli vain parikymmentä senttiä, varvut pilkottivat ja kovia pakkasia vasta odoteltiin. Vastaava tilanne on ollut viimeiset kolme talvea.

Yhdistyksen alueen puista noin kolmekymmentä prosenttia korjataan talviteitä pitkin. Talvitien teko edellyttää vähintään kymmenen asteen pakkasta, jotta maa jäätyy sammalmaton alla.

”Kymmenkunta vuotta sitten loka-marraskuun taitteessa päästiin talviteiden tekoon. Se on poikkeuksellista, että vasta nyt joulukuussa tehdään ensimmäisiä talviteitä”, Kasurinen kertoo.

Kaikkiaan yhdistyksen alueelle tehdään tänä vuonna kymmenen kilometriä talvitietä. Joulukuun puolivälissä vasta ensimmäisen pohja oli poljettu.

Leudot talvet ovat tuoneet syyskelirikon myös Lappiin. Aikaisemmin talvikorjuulle päästiin syyskuussa ja talvikautta kesti toukokuulle. Nykyään talvikorjuukelit rajoittuvat joulu-maaliskuulle.

Oikukkaiden talvien takia tarve ympärivuotisesti ajettaville teille kasvaa. Vuodesta 1985 yhdistyksen leivissä työskennellyt Kasurinen on huomannut tämän myös omissa metsissään.

”Yhdelle kohteelle olen joutunut tekemään talvitietä. Se oli niin tuskastuttava homma, että sen jälkeen teetin omin varoin kevytrakenteisen tien, jota pystyy talvisin käyttämään puunkorjuussa ja kesäisin hoitotöissä.”

Kaksin verroin polttoainetta

Matkailulle otollinen runsasluminen talvi tietää Lapissa työlästä talvikorjuuta. Teitä joudutaan jatkuvasti auraamaan auki ja puut ajamaan metsästä pikavauhtia, jotta talvitie kestää eivätkä puupinot hautaudu lumen alle.

Viime talvi on jäänyt Kasurisen mieleen poikkeuksellisena. Lunta oli korjuutyömaalla parhaimmillaan puolitoista metriä. Talvitietä avaavasta pillarista näkyi vain katto.

”Viime vuonna korjuuyrittäjille tuli ongelmia, koska polttoainetta meni kaksinkertainen määrä verrattuna normaalitalven korjuuseen. Säiliöautot ajoivat polttoainetta työmaille”, Kasurinen muistelee.

Silti korjuu oli hidasta. Vaikka kaasupoljin oli pohjassa, kone ryömi etanavauhtia syvässä lumessa. Osa korjuutyömaista oli pakko jättää kesken, koska kannot jäivät liian pitkiksi. Näihin leimikoihin palataan tänä talvena.

”Pahoin pelkään, että meillä on sama tilanne kuin viime vuonna, että maa on sulana ja lunta tulee reipas määrä tuossa kevättalvella. Ihanne olisi sellainen 50–60 senttiä lunta ja 10–15 astetta pakkasta.”

TALVITIE

  • lumen ja jään päälle rakennettava väliaikainen tie
  • merkittäviä Pohjois-Suomen puunkorjuussa
  • mahdollistaa puunkorjuun erämaista ja soiden takaa
  • kestää yli 70-tonnisen puutavara-auton

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito