Kanta-Hämeen mhy:n johtaja vastaa

Valvooko Metsänhoitoyhdistys Kanta-Häme edelleen yhdistyksen korjuupalvelun laatua? Pidätkö menettelyä uskottavana, yhdistyksen johtaja Eija Vallius?

Kyllä. Valvonta toteutetaan mhy-ketjuohjeen mukaan siten, että valvonnan sisäinen riippumattomuus turvataan. Korjuupalvelun toteutuksesta ja työnjohdosta vastaavat metsäesihenkilöt. Metsäasiantuntijat valvovat sekä korjuupalvelu- että pystypuukauppaleimikoiden puunkorjuuta samaa menettelyä ja laatukriteerejä noudattaen. Motokontrollit toteutetaan ulkopuolisen toimijan toimesta.

Onko normaalia, että kiistat annetaan ulkopuolisen lakimiehen hoidettaviksi eikä niitä pyritä sovittelemaan osapuolten kesken?

Asiaa käsitellään aina ensin metsänomistajan ja muiden asianosaisten kanssa. Jos asiaan liittyy korvausvelvoitteita tai vahingon tulkinta tai vahingon laadun määrittely eivät ole yksiselitteisiä, tapaukset käsitellään mhy-ketjujuristin kanssa. Näin siksi, että vahingonkorvaussopimuksen sisältö ja korvauskäytäntöjen tulkinnat ovat kattavat ja ne perustuvat säädöksiin ja yleisiin vahingonkorvauskäytänteisiin. Metsänomistajalla on luonnollisesti oikeus lisäksi omaan ulkopuoliseen avustajaan.

Jari Eskolan mielestä hänen kokemaansa vahinkoa pyrittiin vähättelemään eikä selvittämään. Miten kommentoit tätä?

Mhy aloitti tilanteen läpikäymisen Jari Eskolan kanssa viipymättä, kun hän otti yhteyttä. Tehtiin maastokatselmus, käytiin läpi puunkorjuuseen liittyviä tietoja, käytiin puhelinkeskusteluja ja muuta viestintää. Lisäksi neuvoin itse Eskolaa pyytämään Metsäkeskuksesta puolueettoman puustoarvion leimikon korjuujäljestä. Metsäkeskus laatikin puustoarvion, johon perustuen vahinkoasia on myös käsitelty. Asian käsittely valitettavasti viivästyi tarpeettomasti, koska Metsäkeskus unohti lähettää alustavat puustotietonsa Mhy:lle. Lisäksi Metsäkeskus lähetti virallisen puustoarvion epähuomiossa Mhy:n toimihenkilölle, joka ei ollut käsitellyt asiaa lainkaan ja joka ei ollut enää Mhy:n palveluksessa. Vastaavia tietokatkoksia ei ole aiemmin ilmennyt.

Miksi vaaditte tällaisissa tapauksissakorvauksia saaneelta metsänomistajalta vaitioloa?

Vahingonkorvauksista sovitaan aina kirjallisella sopimuksella. Yleiseen sopimuskäytäntöön kuuluu, että sopimuksen sisältöjä ei luovuteta ulkopuolisille.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat