Ateneum, Eremitaasi, Louvre. Niistä ja muista merkittävistä taidemuseoista valokuvaaja Emil Bobyrev on hakenut oppinsa valokuvaukseen. Maalaustaiteen suurnimet ovat olleet mestareita tulkitsemaan näkemäänsä. Heidän töistään Bobyrev on ammentanut vaikutteita valokuviinsa.

Valokuvaajan tuorein valokuvasarja suomalaisesta metsästä voisi hyvin olla osa arvostetun taidemuseon kokoelmaa. Valokuvat ovat kuin maalauksia, joista heijastuu metsän syvin olemus, tunnelma ja käsin kosketeltava kauneus. Metsä on vaikea kuvattava, mutta Bobyrev on onnistunut ikuistamaan näkemänsä sadunomaisesti.

”Aurinko, valo ja ilma sen tekevät”, Bobyrev toteaa vaatimattomasti.

Suurin osa valokuvista on kuvattu varhain kesäaamuna auringon noustessa. Aamuauringon säteet, kosteus ja usva saavat aikaan maagisia hetkiä.

”Kun kauneutta on paljon ympärillä, joku tippa siitä tulee valokuvaan.”

Kiehtovat vanhat metsät

Aikaisemmin tamperelainen valokuvaaja kiersi kuvaamassa metsiä Norjassa ja Lapissa kunnes huomasi, ettei kauneutta tarvitse hakea kaukaa. Tunnin ajomatkan päästä kotiovelta löytyi Seitsemisen, Helvetinjärven ja Siikanevan kansallispuistojen kiehtovat metsät. Niissä on kuvattu myös valokuvasarja suomalaisista metsistä.

”Suomalainen metsä on kaunis ja täynnä elämää. Vanhat lahoavat puut, missä on pikku ötököille kokonainen kaupunki. Linnut tulevat ja menevät. Kivet seuraavat, kuinka niiden ympärille kasvaa koko ajan elämää”, Bobyrev luettelee.

Metsässä pitää vain malttaa etsiä, odottaa ja kokeilla, jotta silmin nähtävä kauneus toistuu linssin läpi. Yleensä onnistunut kuva vaatii useamman kuvausmatkan. Bobyrev on tehnyt yksin ja perheensä kanssa lukuisia teltta- ja mökkiretkiä lähikansallispuistoihin.

”Huomasin, että vasta kolmannella kerralla tajuan, miten kuva kannattaa ottaa. Pitää kotiutua paikkaan, sitten metsä alkaa avautua minulle.”

Kaipuu metsään

Lapsuudessa Bobyrev muistaa ikävöineensä metsiä. Bobyrev asui perheensä kanssa Krimillä silloisessa Neuvostoliitossa, jossa pellot levittäytyivät pitkälle horisonttiin. Taivasta, aurinkoa ja pölyä riitti, mutta puita oli vähän. Kesäisin Bobyrev matkusti Karjalaan mummolaan. Mummola sijaitsi Matroosan kylässä, kolmekymmentä kilometriä Petroskoista länteen.

”Siellä pääsin metsään ja kalastelemaan. Metsä ei ollut nuori teollisuusmetsä, jossa kaikki puut ovat rivissä, vaan sellainen vanha metsä, jossa maahiset asuvat”, Bobyrev muistelee.

Matroosan kylää asuttivat amerikansuomalaiset ja kaikkialla puhuttiin suomea. Bobyrev itsekin on amerikansuomalaisten jälkeläisiä.

Hänen isoäitinsä ja isoisänsä lähtivät aikoinaan Haapajärveltä New Yorkiin ja muuttivat sieltä lastensa, Bobyrevin mummon ja tämän siskon kanssa Petroskoihin. Myös Bobyrevin vaari on lähtöisin Raahesta ja muutti sieltä Vancouverin kautta Petroskoihin, jossa tapasi tulevan puolisonsa.

”Ensimmäinen kieli, jota aloin puhua oli suomi, mutta kun muutimme Krimille, suomen kieli unohtui totaalisesti”, Bobyrev kertoo.

Näyttelijästä valokuvaajaksi

Valokuvaus ja maailman kauneus ovat aina kiehtoneet Bobyrevia. Ensimmäisen kameransa hän sai seitsemännellä luokalla. Alkuun valokuvauksesta ei kuitenkaan pitänyt tulla ammattia. Bobyrev opiskeli ja valmistui näyttelijäksi vuonna 1989 Leningradin teatterikorkeakoulusta, nykyisestä Pietarin teatteriakatemiasta.

Bobyrev ehti näytellä hetken suomalaisessa draamateatterissa Petroskoissa, kunnes sai 1990-luvun alussa mahdollisuuden muuttaa Suomeen.

”Olimme aika yksin Venäjällä. Sukulaiset olivat täällä Suomessa.”

Suomessa Bobyrev harjoitteli uudelleen suomen kielen sekä teki erilaisia hommia pitsan paistosta lumitöihin, kunnes pääsi vuonna 2001 työharjoitteluun Aamulehteen. Harjoittelusta alkoi ura lehtikuvaajana.

”Aamulehden aikana ihmiset tunnistivat minut, lukijat antoivat palautetta ja ottivat minut vakavasti. Näytti, että jotain minä osaan, kun ihmiset arvostivat sitä.”

Vuodesta 2005 Bobyrev on kuvannut omalla toiminimellä, ja hänen kuviaan on voinut nähdä esimerkiksi Metsälehdessä.

Tekosyy metsäretkelle

Suomalaiset metsät eivät alkuun tehneet vaikutusta valokuvaajaan. Kotimaiset metsät ovat pitkälle hoidettuja ja niistä puuttui tietynlainen henki. Lapsuuden metsät Karjalassa olivat vanhempia ja hoitamattomia. Ensimmäinen vierailu Seitsemisen kansallispuistossa kuitenkin muutti käsityksen suomalaisista metsistä.

”Tajusin, että metsän on oltava vanha, jotta se olisi niin kaunis kuin mistä minä pidän. Sen jälkeen rupesin ihailemaan ja kuvaamaan suomalaisia metsiä.”

Venäjälle Bobyrev suuntaa edelleen kuvaamaan syksyisin, sillä rajan toisella puolella ruska saa voimakkaan punaisen sävyn, mikä Suomesta puuttuu. Muutoin kuvaaja kokee suomalaisen ja venäläisen metsän muistuttavan toisiaan. Tunnelma ja tuoksu ovat samankaltaiset.

Nyt talvella Bobyrev on viettänyt hiljaiseloa. Metsiin hän suuntaa taas, kun luonto herää eloon ja täyttyy vihreiden eri sävyistä. Kamera on aina mukana, minne mies kulkeekin. Valokuvaaminen on kuitenkin vain tekosyy päästä metsään.

”Valokuva on sivutuote elämästä. Menet, ihastut ja otat kuvan, mutta se ihastus, se näkeminen, se on se juttu”, Bobyrev kiteyttää.

Emil Bobyrevin valokuvia suomalaisesta metsästä on nähtävillä valokuvanäyttelyssä Tampere-talon Talvipuutarhassa 19.4.­–7.5. – mikäli koronatilanne sen sallii.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.