Kokeiltua | Isokin puu nurin akkuporakoneen avustuksella

Akkuporakoneeseen kiinnitettävä kaatokiila tarjoaa vipuvoimaa.

Sahausrakoa on avarrettava, jotta kiila mahtuu riittävän syvälle puun sisälle. (Kuvaaja: Mikko Riikilä)

Forstreich TR 24 -kaatokiilan idea on yksikertainen. Kiila työnnetään sahausrakoon, ja akkuporakoneen pyörittämä ruuvi työntää metallisten lamellien välissä liikkuvaa kiilaa eteenpäin, jolloin sahausrako aukeaa ja puu lähtee kallistumaan.

Koesavottamme suurimmista, tilavuudeltaan noin kuution pihakoivuista ei ollut haastetta akkuporakoneen ja kaatokiiilan yhdistelmälle. Eikä ihme, kiilan nostovoima on huimat kahdeksan tonnia. Esimerkiksi voimakkaimpien kaatotunkkien nostovoima on 3,6 tonnia. Arvot eivät ole yhteismitallisia, mutta vähintään suuntaa antavia.

Youtuben videoilla akkuporakoneeseen yhdistetyllä kaatokiilalla kaadetaan monikuutioisia alppikuusia, mikä on saamamme kokemuksemme perusteella uskottavaa. Meidän kokeessamme vehkeen todellinen työntövoima jäi todentamatta.

Kaatosahausrakoa pitää avartaa moottorisahalla leveydeltään parisenttiseksi suunnilleen kymmenen sentin syvyydeltä, jotta kaatokiilan saa työnnettyä riittävän syvälle kaatoleikkaukseen. Ilman raon avartamista kiila lipsuu herkästi ulos sahausraosta. Raon avartaminen ei vie kovinkaan paljon aikaa.

Kiilan ulkopinnoilla on pienet pyöristetyt ulokkeet kiilan pois lipsumisen estämiseksi. Varsinkaan jäätyneen puun aikaan ulokkeet eivät juuri purreet. Sulassa havupuussa pito lienee parempi.

Kaatosahauksen aikana sahausraon auki pysyminen kannattaa varmistaa muovisilla kaatokiiloilla. Metallinen, akkuporakoneeseen liitetty kaatokiila on paras työntää sahausrakoon vasta kun kaatosahaus on valmis. Näin vältetään teräketjun osuminen metalliseen kaatokiilaan.

Melko hintava amatöörikäyttöön

Forstreich-kiila on ainakin amatöörikäyttöön kallis, melkein 600 euroa veroineen. Lisäksi akkuporakoneeseen pitää hankkia 13 millimetrin istukka ja 16 millin hylsyavain, johon kiilan ruuvi liitetään.

Hyvän nostovoimansa ansiosta kiila on pätevä apu ylijäreiden puiden kaatamiseen. Se sopisi apuvälineeksi hakkuutyömaiden ylisuuria puita kaataville metsureille, jotka joutuvat liikkumaan metsissä pitkiäkin matkoja. He tosin taitavat nykyisin olla jo perin marginaalinen joukko Suomessa.

Myös työkseen pihapuita kaatavilla voisi olla käyttöä kiilalle, vaikka kovinkaan paljon lisäarvoa se ei tuo, jos käytössä on kaatotunkki. Ahtaissa paikoissa ja silloin, kun puu pitää saada kaatumaan viettävän alarinteen puolelta, porakoneen ja kaatokiilan yhdistelmä olisi parempi kuin tunkki.

Kaatokiilan ja akkusahan yhdistelmä kulkee varustevyössä. Yhdistelmä painaa kolmisen kiloa.

Se on paljon, mutta kaatotunkkiin verrattuna ei juuri mitään. Vänkäri painaa vajaat kaksi kiloa, mutta sen nostovoima ei pärjää akkukiilalle, eikä vänkäriä myöskään pysty kiinnittämään varustevyöhön.

Forstreich TR 24 -kaatokiila

  • nostovoima 8 tonnia
  • työnnön pituus 94 mm
  • kiilan korkeus 40 mm
  • paino 2 kiloa
  • hinta 589 euroa (sis. alv.)
  • maahantuonti Uittokalusto Oy

Plussat ja miinukset

+ runsas nostovoima
+ kiinnitettävissä varustevyöhän

– kiilan lipsuminen jäätyneessä puussa
– hinta

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Artikkelit