Kun vesi- ja rautatie kohtasivat

Metsäteollisuus ja modernit kulkuyhteydet nostivat Iisveden kylän kukoistukseen sata vuotta sitten. Puun siirtyessä kumipyörille kylä hiipui niin nopeasti, ettei töpseleitäkään ehditty irrottaa seinästä.

Iisveden kehitys perustui rautatien ja sataman yhdistymiseen Suonenjoen niskalla. Satamamakasiinit ja oikealla asemarakennus ovat nykyisin yksityiskäytössä. Kymi Oy:n saha toimi sataman ja Suonenjoen niskan välisellä alueella.

Iisveden Kinnulanniemeltä Suonenjoella löytyy jatkuvasti viitteitä takavuosikymmenten vilkkaasta uitto- ja puunjalostustoiminnasta, mutta vain jos osaa etsiä. Osmo Rautiainen ja Hannu Rossi, jos ketkä, osaavat. 1940-luvulla syntyneet miehet ovat nuoruudessaan saaneet olla osa Iisveden vilkasta kyläyhteisöä aikana, jolloin leipä saatiin puusta ja vakituisia asukkaita oli tuhansittain. Ja aina näkyi höyrylaivan savu järven selällä.

”Kesäisin kylän täyttivät kortteerimiehet, jotka tulivat nostamaan puita. Niput nostettiin nostokurjella, mutta kaikki muu oli kovaa käsityötä”, Iisveden Metsän sahalla 1960- ja 70-luvuilla työskennelleet miehet muistelevat.

Iisvesi on erinomainen esimerkki toimivien liikenneyhteyksien merkityksestä liike-elämälle. Kun Savon rata rakennettiin kulkemaan vuonna 1889 Suonenjoen kautta, tehtiin radalta noin seitsemän kilometrin mittainen pistoraide Iisveden satamaan. Vesiliikenteen kehittyessä muodostui toimintaympäristö liki täydelliseksi tuon ajan metsäteollisuudelle.

”Tästä alkoi laaja aina Pielavedelle ja Viitasaarelle ulottuva hankinta-alue, josta ei raaka-aine loppunut”, Rossi huomauttaa.

Propsia, halkoja ja tukkeja

Iisveden satama oli 1920-luvulta 1950-luvulle saakka maamme suurimpia sisävesien lastauspaikkoja. Henkilöliikennekin oli satamassa vilkasta, mutta ennen kaikkea Iisvedellä liikkui puu. Uittohistoriaan perehtyneen metsänhoitaja Esko Pakkasen mukaan sataman suurimpia käyttäjiä oli Kymi-yhtiö.

”Kymi toi satamaan pääasiassa kuusipropsia. Satamassa puut nostettiin junavaunuihin ja kuljetettiin Kuusankoskelle.”

Yksin Kymin puita lähti parhaina aikoina päivässä kolmen höyryveturin voimin 32 vaunullista. Muillakin yhtiöillä oli alueella paljon toimintaa.

”Propsien nostopaikkoja Kinnulanniemellä oli ainakin Myllykoskella, Saastamoisella, Ahlströmillä, Gutzeitilla, Tampellalla ja Repolalla”, muistelee Rossi.

Paperipuun lisäksi satamaan tuotiin paljon halkoja proomuilla VR:n ja Vapon toimesta.

”VR:llä oli yhtä aikaa liikenteessä jopa kaksitoista halkoproomua.”

Iisvedelle kehittyi nopeasti myös merkittävä sahateollisuuden keskittymä. Vuonna 1896 perustetun Peuran sahan lisäksi Iisvedellä toimivat vuonna 1906 perustettu Kymi Oy:n saha sekä metsänomistajien perustama, tänä päivänäkin toimiva, Iisveden Metsä Oy.

Sahojen tarvitsemat tukit hinattiin lauttoina sahoille höyrylaivojen vetäminä. Sitkein Iisveden höyrylaivoista oli Iisveden Metsän Tapio, joka oli käytössä aina vuoteen 1986 saakka.

”Isäni toimi pitkään Tapion kapteenina. Minäkin olin töissä laivalla kesän 1963. Reissu Pielavedelle saattoi kestää yli kaksi viikkoa. Uistimet oli aina perässä ja kalaa syötiin, vaikka kylmäketju katkesi aivan varmasti”, Rossi muistelee.

Vain haikea muisto jäljellä

Vilkkaasta Iisvedestä syntyi Suonenjoen toinen keskus. Vielä ennen sotia laaditussa asemakaavassa Iisvedellä ajateltiin asuvan jopa 30 000 ihmistä. Ennen asemakaavan laatimista ehdittiin rakentaa Savon Pispalaksikin nimetty Kolikkoinmäki. Se on pienten puutalojen värittämää aluetta, jonka Museovirasto on inventoinut valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

”Täällä on ainakin pari taloa, joiden rakennuspuut sahojen työntekijät ovat kantaneet käsipelillä sahalta”, tietää itsekin Kolikkoinmäellä syntynyt Osmo Rautiainen.

Tänä päivänä Iisveden tehdas- ja rautatieympäristö on kaukana kukoistuksensa päivistä. Ilman asiantuntevia oppaita alueen historiasta olisi mahdoton päästä perille. Uittorakenteet ovat ränsistyneet puiden siirtyessä pyörille, lukuisat raiteet purettu, ja kylältä hävinneet liki kaikki palvelut. Museoviraston inventointi ei ole aluetta auttanut.

”Haikea muisto on vain jäljellä. Ei olisi voinut kuvitellakaan nuorena, että kaikki toiminta loppuu näin äkkiä. Moni kaveri joutui muuttamaan työn perässä pois”, Rautiainen ja Rossi summaavat.

Muutoksen nopeus kiteytyy osuvasti Iisveden vanhan rautatieaseman pihan vaaka-asemalla, jossa punnittiin puutavaravaunut. Vaa´an töpseli on edelleen nuhruisen vaakakopin seinässä pistokkeessa, vaikka puu ei ole asemalta liikkunut vuosikymmeniin.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Blogit ja Kolumnit

Keskustelut