Kunnostusojitukset – välttämätön paha

Suometsien kunnostusojituksille etsitään korvaajaa, mutta kaikkialla niistä ei voida luopua.

Jos Uudellamaalla sijaitseva männikkö uudistetaan avohakaten, vanhojen ojien kuivatusteho ei riitä, vaan pohjavesi nousee pintaan. (Kuvaaja: Hannu Hökkä Luke)

Suometsien kunnostusojitukset eivät ole nykyisin suuressa huudossa. Närää aiheuttaa varsinkin se, että ne lisäävät ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin.

Kunnostusojitusten korvaamiseksi etsitään parhaillaan uusia menetelmiä. Kaikkialla kunnostusojituksista ei kuitenkaan voida luopa, sanoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Hannu Hökkä. Tällaisia kohteita ovat muun muassa avohakkuilla uudistettavat suometsät ja kosteudesta kärsivät ojitetut nuoret rämemänniköt.

”Jos puunkasvatusta halutaan jatkaa, täytyy joillain kohteilla jossain vaiheessa tehdä kunnostusojituksia”, Hökkä sanoo.

Soistuminen kuriin

Kunnostusojituksen tavoitteena on estää aikoinaan ojitettua suota soistumasta uudelleen. Tukkeutuneet ojat avataan ja ojaverkostoa täydennetään tarvittaessa uusilla ojilla.

Kunnostusojituksen vaihtoehdoksi on esitetty jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta. Siinä ajatuksena on, että kasvupaikalla on koko ajan sen verran puita, että niiden haihdunta riittää pitämään vedenpinnan riittävän alhaalla. Metsänhoidon suositusten mukaan riittävä puumäärä on Etelä-Suomessa 125 kuutiometriä hehtaarilla, Pohjois-Suomessa 150 kuutiometriä hehtaarilla.

Kaikkiin suometsiin jatkuvapeitteinen metsänkasvatus ei kuitenkaan sovi. Tällaisia ovat Hökän mukaan monet paksuturpeiset mäntyvaltaiset suometsät.

”Esimerkiksi sellaiset keskiravinteiset ojitetut rämemänniköt, joille on ojituksen jälkeen syntynyt tiivis sammalkerros, taimettuvat huonosti.”

Tällaisilla kohteilla avohakkuu ja metsänviljely on usein ainoa vaihtoehto. Onnistuneen metsänuudistamisen edellytys on silloin kunnossa oleva ojaverkosto. Jos ojat ovat tukossa, nostaa haihduttavan puuston poisto vedenpinnan liian korkealle.

Jatkuvapeitteisen metsänkasvatuksen esteenä voi myös olla kuusia ja mäntyjä lahottava juurikääpä, sanoo Suomen metsäkeskuksen metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes. Juurikäävän vaivaamat alueet tulee hänen mukaansa uudistaa viljelemällä.

Jos Uudellamaalla sijaitseva männikkö uudistetaan avohakaten, vanhojen ojien kuivatusteho ei riitä, vaan pohjavesi nousee pintaan. (Kuva: Antti Leinonen / Luke)

Lannoitus ensin

Ojitetuissa nuorissa rämemänniköissä kunnostusojitusta tarvitaan, jos ojat ovat menneet tukkoon. Siellä puuston haihdunta ei vielä riitä pitämään vedenpintaa riittävän alhaalla. Hökän mukaan kunnostusojitusta tarvitaan, jos vedenpinta on kasvukauden aikana alle 30–40 senttimetrin syvyydessä.

Ennen kuin nuorta suometsää lähtee kunnostusojittamaan, tulee Hökän mukaan varmistaa, että puilla on riittävästi ravinteita.

”Jos ravinnetalous ei ole kunnossa, kunnostusojitus ei lisää puuston kasvua.”

Ravinnepuutokset näkyvät puustossa latvanvaihtoina, harsuuntumisena ja neulasten kellastumisena. Ravinnepuutokset ovat suometsissä yleisiä, joten lannoitus on usein paikallaan ennen kunnostusojitusta. Lannoitteena suometsissä käytetään tuhkalannoitetta.

Lannoitus tulisi Remeksen mukaan tehdä ennen kunnostusojitusta, sillä silloin ojiin joutunut lannoite lähtee kaivun yhteydessä pois. Muuten riskinä on, että lannoite kulkeutuu ojista vesistöihin.

Kannattavuus vaihtelee

Eniten kunnostusojitettavaa on Remeksen mukaan siellä, missä soita on ojitettu eniten eli Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Lapissa, Pohjois-Savossa ja Kainuussa. Se, miten kannattavaa kunnostusojitus on taloudellisesti, riippuu lämpösummasta, kasvupaikasta, maantieteellisestä sijainnista ja puuston määrästä.

”Kunnostusojitus lisää puuston vuotuista kasvua keskimäärin 0,5–1,5 kuutiometriä hehtaarilla. Rehevillä mailla enemmän kuin karuilla ja etelässä enemmän kuin pohjoisessa.”

Metsänhoidon suositukset asettavat kunnostusojituksen kannattavuudelle neljä ehtoa: Kohteelle on ojituksen jälkeen täytynyt syntyä riittävän tiheä ja vähintään viisimetrinen puusto. Vuotuisen puuntuotoksen on oltava vähintään 1,5 kuutiometriä hehtaarilla. Puuston on täytynyt kasvaa ojituksen jälkeen 20 vuodessa vähintään 30 kuutiometriä hehtaarilla ja 30 vuodessa 45 kuutiometriä hehtaarilla. Puista valtaosan tulee olla uudistushakkuun yhteydessä tukkipuun mitoissa.

Turpeen ja kivennäismaan raja näkyy selvästi Lapissa sijaitsevaan ohutturpeiseen suometsään kaivetussa ojassa. (Kuva: Hannu Hökkä)

Kerran kiertoajassa

Remeksen mukaan nyrkkisääntö on, että kunnostusojitus tehdään kerran kiertoajan kuluessa. Kustannusten ja puustovaurioiden vähentämiseksi se kannattaa ajoittaa hakkuiden yhteyteen.

Kunnostusojitukset kannattaa tehdä yhteishankkeina, sillä suometsät ulottuvat usein monen maanomistajan alueelle. Kunnostusojituksia tekevät esimerkiksi metsänhoitoyhdistykset, metsäyhtiöt, metsäpalveluyrittäjät ja Otso Metsäpalvelut.

Kunnostusojitukset tulee tehdä kesällä tai alkusyksystä, jolloin veden virtaus on pienimmillään. Liikkeellä kannattaa kuitenkin olla ajoissa, sillä kunnostusojituksesta tulee ilmoittaa paikalliseen ely-keskukseen 60 vuorokautta ennen töiden alkamista.

Hökän mukaan ojia ei tulisi kaivaa turvekerrosta syvemmälle. Ohutturpeisilla kohteilla ojien tulisi olla korkeintaan puolen metrin syvyisiä, paksuturpeisilla korkeintaan 90 senttimetrin syvyisiä.

”Mitä enemmän pohjamaata kaivetaan, sitä suurempi vesistökuormitus on”, hän sanoo.

Vesistövaikutuksia hillitään muun muassa pintavalutuskenttien, putkipatojen ja lietekuoppien avulla. Hökän mukaan mikään nykyisistä vesiensuojelutoimenpiteistä ei kuitenkaan ole kovin hyvä.

”Tehokkain vesiensuojelutoimenpide on huolehtia siitä, ettei ojia kaiveta tarpeettomasti.”

Julkaistu Metsälehdessä 4/2020

Kommentit (2)

  1. Syksyllä 2018 mietittiin mitä tehdä Saarijärvellä n 50-vuotiaalle korpikuusikuusikolle. Harvennetaanko niin paljon, että voitaisiin alue muuttaa jatkuvan kasvatuksen metsäksi vai harvennetaanko normaalisti tuloksena aikanaan päätehakkuu. Kuviolle ei ollut syntynyt taimia edes vanhoille ajourille. Paksu saammalkerros oli ilmeisestikin estänyt tämän.
    Päädyttiin perinteiseen harvennukseen. Sen yhteydessä todettiin, että 17 % kuusista oli tyvilahon vaivaamia.
    Tässä on juuri edellä olevaan juttuun hyvä esimerkki.

    Tulevaisuus näyttää miten tuollainen kuvio on mahdollista uudistaa. Päädytäänkö ratkaisuun, jossa annetaan aikanaan tehtävään aukkoon kasvaa luontainen hieskoivikko, jonka alle sitten joskus syntyy kuusikkokin? Näinhän tuo kuusikko on aikanaan syntynyt.

  2. Ainahan on vaihtoehtona tehdä avohakkuu ja sen jälkeen saattaa loputkin ojat tukkoon. Ajan kanssa loppuu vesistöpäästöt.

    Tuotto/panos -suhde näissä kitumänniköissä on metsätalouden näkökulmasta onneton.

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut