Laadukkain sato kolmeen vuosikymmeneen

Kuusen hyvä siemensato turvaa kotimaisen siemenviljelyssiemenen saatavuuden jopa viideksi vuodeksi.

Siemen Forelia Oy:n markkinointijohtaja Kari Lahtinen (vas.) ja toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen tutkivat karistusta odottavia kuusenkäpyjä Saarijärvellä. Karistusurakkaa riittää tänä vuonna pitkälle kevääseen.  (Kuvaaja: Sami Karppinen)
Siemen Forelia Oy:n markkinointijohtaja Kari Lahtinen (vas.) ja toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen tutkivat karistusta odottavia kuusenkäpyjä Saarijärvellä. Karistusurakkaa riittää tänä vuonna pitkälle kevääseen. (Kuvaaja: Sami Karppinen)

Karistamoilla rapsahtelevat parhaillaan auki käpysuomut parhaasta kuusen käpy- ja siemensadosta vuosikausiin.

”Kuusen siemenellä määrä ja laatu kulkevat yleensä käsi kädessä. Heikkojen siemenvuosien jäljiltä tuholaispopulaatiot olivat matalalla tasolla, joten siemensato on nyt laadultaankin erittäin hyvä”, kuvailee Siemen Forelia Oy:n markkinointijohtaja Kari Lahtinen.

Kuusen kukinta ja käpyjen kehittyminen onnistui erinomaisesti Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjat hyvälle sadolle syntyivät lämpimänä keväänä 2018, jolloin kuusiin muodostui paljon kukkasilmuja.

”Vaasa–Pieksämäki–Joensuu-linjan pohjoispuolella kevään 2019 kukinta kuitenkin epäonnistui vuoden 2018 kesäkuun alun hallan takia. Pohjois-Suomen osalta sato jää heikoksi, mutta linjan eteläpuolella sato on hyvä tai erinomainen”, kertoo Tapio Oy:n metsäpuiden siementuotannosta vastaava metsäpäällikkö Hannu Niemelä.

Niemelän mukaan määrällisesti yhtä hyviä siemenvuosia on kuusen osalta ollut edellisen kerran vuosina 2006, 2000 ja 1989. Myös vuonna 2012 sato oli kohtalainen.

”Yhtä laadukasta siementä kuin nyt saadaan on saatu viimeksi vuonna 1989.”

Viisi tonnia viideksi vuodeksi

Suomessa metsäpuiden siemenmarkkinoilla on kaksi merkittävää toimijaa, Metsähallituksen tytär­yhtiö Siemen Forelia Oy sekä Tapio Oy. Siemen Forelian toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen arvioi metsäpuiden siemeniä myytävän Suomessa vuosittain kahdeksasta yhdeksään tonnia.

”Määrästä noin tuhat kiloa on kuusen siementä, joka menee lähes kokonaisuudessaan taimitarhoille. Kuusella tehdään metsäkylvöjä erittäin vähän.”

Viime vuosien kasvaneet hakkuumäärät ovat näkyneet myös siementen kysynnässä. Kauppaa on Pulkkisen arvion mukaan käyty parin viime vuoden aikana 10–20 prosenttia keskimääräistä enemmän. Kuusen kotimaisen siemenviljelyssiemenen saatavuus on ollut vuosina 2018 ja 2019 heikkoa, minkä vuoksi taimitarhat ovat tilanneet siementä myös Ruotsista.

”Oman tilanteemme pohjalta arvioisin, että nyt satoa saadaan valtakunnallisesti noin 5 000 kiloa, joka vastaa viiden vuoden kotimaista tarvetta”, Pulkkinen sanoo.

Saman suuntaisia arvioita esittää Tapion Hannu Niemelä.

”Uskoisin, että Oulujärven eteläpuoliselle alueelle saadaan siementä ainakin neljän-viiden vuoden tarvetta vastaava määrä.”

Metsikkösiementäkin tarvitaan

Karistamoilla paahdetaan parhaillaan täysillä kuusen- ja männynkäpyjen kimpussa. Tämän talven karistuksista siementä saadaan jo tulevan kevään taimitarhakylvöihin.

”Käpyjen keräys siemenviljelyksiltä saatiin tehtyä loka-joulukuun aikana kohtalaisen hyvissä olosuhteissa. Karistus jatkuu pitkälle kevääseen”, Siemen Forelian Pulkkinen summaa.

Kuusella on hyviä siemenvuosia keskimäärin yksi tai kaksi vuosikymmenessä, joten kotimainen siemenviljelysiemen säilynee niukkuusartikkelina tulevaisuudessakin.

”Tähän varaudutaan keräämällä tällaisina hyvinä siemenvuosina myös kuusen metsikkösiementä, jonka turvin kotimaisen siemenen saatavuutta voidaan turvata”, Pulkkinen huomauttaa.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 1/2020

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito