Suuntasimme Leivonmäen kansallispuistoon pikatestaamaan erilaisia liukulumikenkiä metsäisillä harjuilla ja laajoilla soilla. Kokeiltavaksi olimme valinneet Karskin lyhyet XL-liukulumikengät, Stumpyn keskipituiset skinit ja OACin suksimaiset 160 XCD GT:t.

Totesimme, että selvimmin liukulumikenkien käytettävyyttä määrittää niiden pituus.

Lyhyet ja leveät Karski XL:t ovat joukon lumikenkämäisimmät. Niinpä ne sopivat myös tiheässä metsässä tarpomiseen, hyvä valinta vaikka leimikon suunnittelijalle.

Karskeilla voi sujutella suksimaisesti, mikä keventää kulkua verrattuna tavallisiin lumikenkiin. Pitokarvan osuus suksen pohjasta on suuri, ja se takaa varman pidon. Ilman sitä kulku metsässä kävisi hankalaksi.

Teräskanttien puutteen vuoksi sivuttaispito on huono. Niinpä Karskit ovat hankalat kovalla alustalla ja laskuissa – kuin leikkuulaudalla laskisi, oli testiryhmän arvio.

Arvattavasti Stumpyn 148 Skin -suksia suunniteltaessa on katsottu mallia OACin 147 sentin liukulumikengistä. Se on pelkästään hyvä juttu.

Stumpyt luontuvat matkahiihtoon. Toisaalta kantavuutta ja ketteryyttä riittää, joten näitä voi luonnehtia joka paikan suksiksi. Pito on hyvä, lisäksi teräskantit parantavat sivuttaispitoa. Luisto sen sijaan on kehno, mikä tekee matkanteosta rasittavaa.

OACin 160 XCD GT:t ovat testimme suksimaisimmat. Suksen tyyppinimi XCD on auki kirjoitettuna Cross-country Downhill. Eli metsässä mennään, mutta tiimalasin malliset sukset eivät kavahda alamäkiäkään. GT-mallin kavennettu nousukarva-alue keventää pitoa, mutta parantaa laskuominaisuuksia. Laakeaan metsämaastoon pito oli riittävä.

Paksu puuterilumi tai tiheikkö ei ole OACien mukavuusaluetta. Suksien loivasti kohoavat kärjet sukeltavat helposti hangen sisään.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 1/2022

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.