Lumikengät olisi sittenkin pitänyt ottaa mukaan. Jalka uppoaa lumihangen kovan pinnan läpi lähes polveen asti. Matka kuitenkin jatkuu, ja mitä lähemmäs metsäpalstan vieressä virtaavan Kymijoen vartta tullaan, sitä ohuemmaksi lumikerros muuttuu.

Joen varressa kasvavan varttuneen kuusikon yllä lentää kaksi korppia, ja jossain raakkuu kolmas. Metsänomistaja Reija Suolanen kertoo, että kuusikossa elää korppiyhdyskunta. Hän on hieman huolissaan korpeista, sillä kuusikossa tehdään tänä talvena hakkuita.

Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole, sillä kirjanpainaja on iskeytynyt juurikäävän vaivaamiin kuusiin, ja Suolanen yrittää estää tuhojen laajenemisen.

”Hakkuualue on pieni, alle 40 aaria. Rannasta puita ei kaadeta”, hän kertoo.

Suolanen arvioi, että kirjanpainajatuhon taustalla on viereisellä metsikkökuviolla kymmenisen vuotta sitten tehty päätehakkuu. Kirjanpainaja iskee herkästi hakkuualojen reunakuusikoihin. Hakkuualalla kasvaa nyt kymmenvuotias kuusentaimikko – ensimmäinen, jota Suolanen on itse ollut istuttamassa.

”Istutimme taimet naisporukalla, minä, siskoni ja äitini. Isä teki puukaupan, mutta ei ollut enää uudistamista tekemässä.”

Työläs siirtymä

Suolanen asuu Järvenpäässä, mutta omistaa metsää kotiseudullaan Kouvolan Myllykoskella. Seitsemän hehtaaria on hänen omissa nimissään, ja yhdessä äitinsä ja siskonsa kanssa hän omistaa kolmisenkymmentä hehtaaria.

Äitinsä ja siskonsa kanssa Suolanen omisti metsää aluksi kuolinpesänä, mutta muutama vuosi sitten omistusmuoto muutettiin metsäyhtymäksi.

”Yhtymä on verotuksellisesti kuolinpesää järkevämpi omistusmuoto, ja halusimme jatkaa yhteisomistusta. Aikamoinen urakka omistusmuodon muuttaminen kuitenkin oli. Kaikki jäsenyydet, y-tunnus, metsävakuutus ja pankkitili piti uusia.”

Näin jälkeenpäin Suolasta harmittaa kuitenkin vain se, että vakuutuksen uusimisen yhteydessä ei ollut enää mahdollista vakuuttaa metsää hyönteistuhojen varalta.

Haaveena lisähehtaarit

Suolasten metsät ovat kulkeneet suvussa 1700-luvun puolivälistä, mutta pilkkoutuneet sukupolvi sukupolvelta pienemmiksi. Suolasen isä tosin kartutti metsäomaisuutta ostamalla 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa seitsemän hehtaarin metsäpalstan, joka on nyt tyttären omistuksessa.

Metsän ostaminen on myös Suolasen haave. Kovin realistisena hän ei sitä kuitenkaan pidä.

”Olisi mahtavaa omistaa paljon metsää ja elää metsän tuotoilla. Olen kuitenkin sen verran turvallisuushakuinen, etten halua ostaa metsää lainarahalla”, hän sanoo.

Yhtymän metsäasioiden hoito on Suolasen vastuulla. Hän kertoo tiedostaneensa perheen esikoisena jo pitkään, että vastuu metsistä siirtyisi joskus hänelle. Raivaussahan käytön opettelusta oli ollut isän kanssa puhetta, mutta se jäi, joten metsänomistajaksi tultuaan Suolanen pyysi metsurina työskentelevää tuttavaansa opettamaan hänelle raivaussahan käytön.

”Tunsin itseni ihan cowboyksi, kun kilkuttelin metsään kaikkien rensseleiden kanssa. Nyt minulla on jo oma raivaussaha ja osaan huoltaakin sen.”

Suolanen kertoo käyvänsä metsissään vähintään kerran kuukaudessa. Mieluiten hän tekee metsätöitä raivaussahan kanssa.

”Olisin metsässä niin kauan kuin voimat riittävät. Kuvittelen aina ehtiväni tehdä enemmän kuin lopulta ehdin. Neljä tankillista on ehdoton maksimini, johon harvoin pystyn. Sen olen todennut, että joka tankillisen jälkeen pitää malttaa pitää kunnon tauko.”

Oppia puukaupoista

Pari vuotta sitten Suolanen päätti suorittaa metsäalan ammattitutkinnon. Turvallisuusalan tehtävissä työskentelevän metsänomistajan mielessä ei ollut alanvaihto, vaan halu saada lisää tuntumaa metsäasioiden hoitoon.

”Teetän metsänhoitotöitä paljon metsänhoitoyhdistyksellä. Nyt pystyn tuomaan toiveeni paremmin esille. Kun tietää, mitä metsätaloudessa on meneillään, on myös helpompi pohtia eri vaihtoehtoja.”

Suolanen kokee oppineensa paljon myös puukauppojen yhteydessä. Nykyisin hän pitää aina huolen siitä, että pääsee seuraamaan hakkuiden aloitusta ja omavalvontaa.

”Merkitsen säästöpuut, ajoreitit ja laanipaikan itse maastoon. Motokuskia on kiva käydä tervehtimässä, sillä silloin pystyy esittämään erityistoiveita. Kesämökkiläisiä ja naapureita pyrin tiedottamaan hakkuista. Niin välttyy jälkipyykiltä, sillä lähimetsän hakkuut ovat monelle järkytys.”

Viime vuonna Suolanen opetteli myös moottorisahan käytön. Akkukäyttöinen moottorisaha vaihtui paikallisen metsänhoitoyhdistyksen järjestämän kurssin jälkeen polttomoottorisahaan.

”Polttomoottorisahassa oli niin paljon voimaa, että akkukäyttöinen moottorisaha tuntui sen jälkeen lelulta. Odotan jo, että tuulenkaadot paljastuvat lumen alta ja pääsen tekemään polttopuita.”

Sekametsän suosija

Jokivarsi jää taakse ja edessä aukeaa pari vuotta sitten istutettu taimikko. Pääpuulajina taimikossa on koivu.

”Tämä on rauduskoivu. Pinta on niin röpelöinen”, Suolanen sanoo ja tunnustelee lumihangessa seisovan taimen runkoa.

Siellä täällä näkyy koiraverkosta tehtyjä häkkejä. Ne suojaavat tammentaimia kauriilta. Koivujen lisäksi viiden hehtaarin alalle on istutettu tammea, tervaleppää, douglaskuusta, lehtikuusta ja mäntyä.

”Metsä oli vanhemmilleni olennainen osa maatalousyrittäjyyttä. Minulle se on taloudellinen turva ja perintö, jota vaalia ja josta oppia koko ajan lisää. Olen kokeilunhaluinen ja uskon sekapuuston hyötyihin. Metsässä olosta pitäisi kuitenkin osata ottaa myös ilo, eikä aina vain miettiä, mitä siellä pitäisi tehdä. Tämä on kiva alue pelkälle ulkoilullekin.”

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.