Vaikka ollaan Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa Haapajärven Autiorannan kylällä, karisee Eero Mikkosen metsässä mielikuva seudun karuhkoista suometsistä nopeasti.
”Tällä puolella Haapajärveä metsämaat ovat kohtalaisen reheviä, eikä tällä tilallamme ole juuri turvemaita”, vahvistaa Mikkonen.
Maapohjat yhdessä metsänomistajan osaavan otteen kanssa ovat taanneet, että metsä kasvaa monin paikoin yhtä hyvin kuin missä tahansa eteläisessä Suomessa. Hyvänä osoituksena on Mikkosen esittelemä kaksikymmenvuotias mänty-kuusi-sekametsä, jossa ensiharvennus alkaa jo olla ajankohtainen.
”Runkoja on vähän liikaa, sillä taimikon harvennukset jäävät itse tehden usein vähän liian tiheiksi. Toisaalta tässä on hyvät edellytykset myös energiapuuhakkuulle”, metsänomistaja pohtii.
Vaikka nuorten metsien kehitys on nopeaa, jäävät päätehakkuiden puustot usein hieman pienemmiksi kuin etelämmässä, sillä puusto on Haapajärven seudulla lyhyempää.
”Jokin aika sitten myimme päätehakkuukuusikon, jonka keskijäreys oli 350–450 litraa. Se on täällä jo aika järeää metsää. Kaupat tehtiinkin sahayhtiön kanssa runkohinnoin.”
Päätehakkuuleimikon ostajaksi on valikoitunut muulloinkin Mikkosen kohdalla useimmin saha, sillä seutu kuuluu niin Hasan, Junnikkalan kuin Keiteleen sahojen puunhankinnan ydinalueisiin.
Metsäalaa kasvatettu tietoisesti
Mutta mikä on tuonut aikanaan Kajaanissa varttuneen miehen Pohjois-Pohjanmaan puolelle metsiä hoitamaan?
”Se tavallinen tarina, eli emännän perässähän tänne on päädytty”, naurahtaa Mikkonen.
Mies oli toki päässyt tutustumaan metsätöihin jo kotitilallaan Kajaanin Mainualla. Siksi oli luontevaa, että hän kouluttautui ensin metsurikurssilla sekä metsäalan yleisjaksolla, joiden jälkeen hän opiskeli vielä metsätalousinsinööriksi Hirvaan metsäkoulussa.
”Valmistuin juuri lama-aikaan vuonna 1995, jolloin metsäalalla ei ollut töitä tarjolla. Niinpä tulimme tänne Oksavalle vaimon kotitilan töihin.”
Alkuun Mikkosen ja vaimo Liisa Myllylän hoidettavana oli lypsykarjatila ja 45 hehtaarin metsäala. Strategiaksi valittiin metsätalouteen panostaminen, joten metsäpinta-alaa on tietoisesti kasvatettu. Tänä päivänä metsää on noin 160 hehtaaria.
”Pari vuotta sitten luovuimme lypsykarjasta. Nyt ajatuksena on saada toimeentulo useammasta lähteestä.”
Metsätalouden ohella Mikkosta työllistääkin tilan peltojen viljely. Lisäksi sekä hän että Liisa käyvät tilan ulkopuolella päivätöissä.
”Kun lypsykarjasta luovuttiin, päätin panostaa metsätöihin ja opiskelin hakkuukoneenkuljettajaksikin. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun sain houkuttelevan työtarjouksen maatalouskaupan alalta”, Mikkonen kertoo.
Hyviä kokemuksia koneistutuksesta
Metsänuudistamisessa on Haapajärvelläkin omat haasteensa, vaikka kivennäismaapohjilla liikutaankin.
”Maapohja on usein silttiä ja hienoa hiesua, jonka vuoksi rouste on merkittävä riski taimille. Istutus pitää myös tehdä välittömästi muokkauksen jälkeen, muuten ei pottiputki uppoa enää kovettuneeseen mättääseen”, Mikkonen sanoo.
Yhdeksi ratkaisuksi ongelmaan Mikkonen on löytänyt koneistutuksen. Vähäkivisillä mailla se onnistuu hyvin.
”Kun kone istuttaa taimet muokkauksen yhteydessä, eivät mättäät ehdi kovettua. Taimet myös menevät riittävän syvälle, joten rouste ei pullauta niitä helposti ylös.”
Todisteeksi menetelmän toimivuudesta Mikkonen esittelee vuonna 2014 koneistutetun kuuden hehtaarin kuusikon, jossa taimien valtapituus on jo parissa metrissä.
”Koneistutus on miestyötä kalliimpaa, mutta mielestäni tällaisilla kohteilla siitä kannattaa hieman maksaakin.”
Tasaisilla ja tiiviillä maapohjilla myös vesitaloudesta on huolehdittava.
”Ojat täytyy pitää kunnossa, muuten vaarana on soistuminen. Siitä voidaan tietysti keskustella, kuinka syviä tai leveitä ojien kannattaa olla.”
”Kuuntele ja puhu”
Monipuolisesti metsäalalle kouluttautunut Mikkonen houkuteltiin pian Haapajärvelle muuton jälkeen mukaan metsänhoitoyhdistyksen luottamustoimiin. Hän vaikutti parikymmentä vuotta ensin Pyhä-Haavan ja sittemmin Pyhä-Kalaksi fuusioituneen metsänhoitoyhdistyksen valtuustossa ja hallituksessa aina vuoteen 2016 saakka.
”Se oli tosi hyvä näköalapaikka metsäalalle. Koin ja näin, että luottamushenkilöt pystyvät aidosti vaikuttamaan yhdistyksen kehittämiseen.”
Kuuntele muita ja kerro oma mielipiteesi, onkin Mikkosen käytännönläheinen neuvo nyt uuden uran yhdistysten hallinnoissa aloittaville metsänomistajille.
Side metsänhoitoyhdistykseen on säilynyt edelleen vahvana. Vaikka miehellä on harvinaisen hyvät opit hoitaa metsiä ominkin avuin, luottaa hän metsänhoitoyhdistyksen ammattitaitoon.
”Kilpailutan puukaupat aina yhdistyksen kautta, sillä heillä on viimeisin tieto hinnoista ja katkonnasta.”
Metsänhoitoyhdistyksen jäsenyyden muuttuessa vapaaehtoiseksi puolenkymmentä vuotta sitten pelättiin yhdistyksessä sitä, haluavatko metsänomistajat maksaa enää jäsenmaksuja.
”Se pelko on osoittautunut täällä turhaksi. On hyvä, että veroluonteinen metsänhoitomaksu ei ole ainakaan vääristämässä kilpailua.”
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.