Metsäammattilaisten kartoille ladataan säännöllisesti uudet tiedot liito-oravahavainnoista. Vanhat merkinnät eivät kuitenkaan häviä, vaikka alueella ei enää olisi liito-oravaa.
Esimerkiksi Jyväskylän ympäristössä kartat alkavat olla paikoin täynnä merkintöjä. Metsänomistajan puukauppa voi tyssätä niihin heti alkuunsa.
”Leimikon suunnittelu on käytännössä mahdotonta, jos pienellä alueella on lukuisia liito-oravamerkintöjä. Lisäksi Lupa- ja valvontavirastosta on vaikea saada asiantuntijaa maastoon kertomaan, miten rajaus pitäisi tehdä”, tuskailee Metsänhoitoyhdistys Päijänteen metsäneuvoja Teemu Kivi.
Hän näyttää kartalta esimerkkejä kohteista, joissa on kymmeniä liito-oravasta kertovia merkkejä pienellä alueella.
”Havainnot ovat oikeita, sitä emme missään tapauksessa kiistä. On tärkeää, että liito-orava huomioidaan, mutta meillä ei ole siihen työkaluja. Jonkun pitäisi ottaa vastuu siitä, mihin punainen nauha vedetään. Asiaa joutuu tarkastelemaan käytännössä puu kerrallaan.”
Metsänomistajalle tilanne tulee usein yllätyksenä, sillä hän ei näe liito-oravahavaintojen tarkkoja paikkoja mistään. Kiven mukaan päätehakkuukokoisissa kuusikoissa asuvan liito-oravan huomioimisesta hakkuussa voi aiheutua kymmenien tuhansien eurojen tulonmenetyksiä.
”Neljän tuhannen motin leimikosta voi jäädä puolet pystyyn. Se on kestämätöntä metsänomistajan oikeusturvan kannalta.”
Vuoden 2026 alussa ELY-keskusten luonnonsuojelun tehtävät jakaantuivat kahteen eri organisaatioon ja oikeusharkintainen tekeminen, kuten liito-oravat hakkuiden yhteydessä, kuuluvat nyt Lupa- ja valvontavirastolle.
”Eihän siellä mitään ole näkynyt”
Kiven mukaan tyypillinen tilanne on, että metsän perinyt uusi omistaja tarvitsee rahaa perintöverojen maksuun. Silloin katseet kohdistuvat edellisen sukupolven kasvattamaan kuusikkokuvioon.
”Kun menen tekemään leimikkoa ja kerron, että täällä on useita liito-oravamerkintöjä, niin metsänomistaja tokaisee, että ei täällä ole kyllä koskaan mitään näkynyt.”
Liito-oravan, tai edes papanoiden, näkeminen ei kuitenkaan ratkaise asiaa, sanoo Kivi. Hän ei ole itsekään koskaan nähnyt liito-oravaa luonnossa, vaikka on kartoittanut pesäpuita lukuisia kertoja.
”Uuden linjauksen mukaan liito-oravan elinympäristö on pysyvä. Eli jos metsässä on havaittu vaikka 25 vuotta sitten liito-orava, käsitellään metsää edelleen liito-oravan elinympäristönä, mikäli eläimelle sopivat metsän rakennepiirteet ovat olemassa.”
Tilanne on jo joissain tapauksissa johtanut siihen, että puun ostajatkin välttelevät potentiaalisia liito-oravakohteita.
Jos kuviolle, jolla on havaittu liito-orava, suunnitellaan hakkuita, ovat metsäammattilaiset asiasta yhteydessä Lupa- ja valvontavirastoon. Se saa tiedon asiasta viimeistään metsänkäyttöilmoituksen kautta.
Korvausmenettely takkuaa
Metsänomistajalla on periaatteessa mahdollisuus saada korvaus merkittävästä taloudellisesta haitasta, joka aiheutuu liito-oravasta. Asia on kirjattu luonnonsuojelulakiin.
”Korvausta voidaan tarjota, jos hakkuu estyy kokonaan. Korvausta pitää osata vaatia, eikä sitä saa helposti. Pöydälläni on nyt yhdistyksemme alueella kaksi tapausta, jotka eivät ole edenneet Lupa- ja valvontavirastossa”, kertoo Mhy Päijänteen myyntipäällikkö Henri Mommo.
Mommon mukaan tulkintoihin liittyy tällä hetkellä merkittävä epäkohta.
”Metsänomistajalle tarjotaan luonnonsuojelulain mukaan kymmenen vuoden määräaikaista suojelukorvausta. Koska liito-oravan elinympäristö on pysyvä, eikä korvauksenkin pitäisi silloin olla täysimääräinen?”
Tyypillisesti liito-oravalle rajataan tavallista suurempi säästöpuuryhmä sekä kulkureitit. Tällaisen rajauksen ei katsota aiheuttavan vähäistä suurempaa haittaa, eikä sitä siten korvata.
Mommon mielestä on turhauttavaa, että mahdolliselle liito-oravakohteelle pitää luoda hakkuu-uhka, ennen kuin korvauksista pääsee edes neuvottelemaan. Kohteita tulee selvittelyyn metsänhoitoyhdistykselle vuosittain kymmeniä.
”Yleensä viranomainen pyrkii siihen, että hakkuu voitaisiin toteuttaa edes jollain tavalla, jotta korvausmenettelyyn ei jouduttaisi. Se voi tarkoittaa isoja hakkuutulojen menetyksiä metsänomistajalle, eikä korvauksia tule. Ymmärrän, että nykyisessä taloustilanteessa valtion rahat ovat tiukoilla. Metsänomistajan oikeusturva ei kuitenkaan toteudu”, Mommo sanoo.
”Meillä pitäisi olla tarjota metsänomistajalle heti selkeät vaihtoehdot, kun liito-orava metsästä löytyy.”
Muokattu 30.1.2026 klo 9.15: Lisätty maininta, että vuoden 2026 alussa ELY-keskusten luonnonsuojelun tehtävät jakaantuivat kahteen eri organisaatioon ja oikeusharkintainen tekeminen, kuten liito-oravat hakkuiden yhteydessä, kuuluvat nyt Lupa- ja valvontavirastolle. Elinvoimakeskukset edistävät luonnonsuojelua.
Muokattu 31.3. klo 8.06: Muutettu sitaatteihin Elinvoimakeskus Lupa- ja valvontavirastoksi.
Lisää aiheesta: Havainnoista vuosikausia – ovatko liito-oravamerkinnät ikuisia?
Lisää aiheesta: Metsänhoito | Hakkuu sopii myös liito-oravametsään
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Olen pistänyt huolestuneena merkille, että muutamat luontojärjestöt värväävät vartavasten kakkapoliiseja etsimään liito-oravien jätöksiä. Villi veikkaus on, että homma ei rajoitu pelkkään etsimiseen, vaan sitä kakkaa myös levitetään aktiivisesti alueille, joita ei haluta hakattavan ja edistetään tällä tavalla metsien joutumista metsätalouskäytön ulkopuolelle.
Itse sadoilla liito-oravakohteilla käyneenä en usko tuohon väärien havaintojen välittämiseen viranomaisille. Yleensä jos metsä on luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokas, siellä on myös niitä liito-oravan elinympäristön ominaispiirteitä (vanha sekapuusto, kolopuita…) ja alueelta on jossain vaiheessa tehty havaintoja lajista. Nyt oman ja monen muun alan parissa työskentelevän (mm. luontokartoituksia tekevät konsultit) havaintojen perusteella laadukkailtakaan reviireiltä ei yksilöitä löydy. Laji on harvinaistunut niin, että uusia yksilöitä ei vain eksy tyhjentyneille reviireille. Liito-oravahan on suhteellisen lyhytikäinen ja elää vain muutaman vuoden. Yli 20 vuotta jatkuneet viranomaisten ohjeistukset ja rajaukset, joissa on käytännössä jätetty vain hieman suurempia säästöpuuryhmiä ja avohakattu muu elinympäristö, ei tietenkään ole turvannut liito-oravaa ja kanta jatkaa uhanalaistumista. Olisiko jatkossa syytä huomioida laadukkaat liito-oravan elinympäristöt (ei siis esim. pelkkä kolopuu), turvata ne pysyvällä suojelulla ja maksaa siitä maanomistajalle täysi korvaus verottomana? Käytännössä olen huomannut, että vain pieni osa liito-oravakohteista, joita tulee viranomaisten tietoon, on selkeitä ja pysyviä liito-oravan elinympäristöjä. Suuri osa on melko normaalia, joskin varttunutta talousmetsää. Nykyisestä järjestelystä ei hyödy kukaan, kaikkein vähiten liito-orava.
Hurjaa alkaa olla- jos mentsän omistaja menettää tuollaisen mänty kuusi sekametsän. Kyseinen eläin on levinnyt jo moneen paikkaan?
Kartta-aineistojen perusteella metsänomistajilla ongelmia näyttäisi eniten siellä missä oravakonsulenttejä on eniten, kaupunkien ympäristöissä.
Oravamerkinnät näyttävät usein olevan ikuisisa. Kerran tehty merkintä ei näytä poistuvan vaikka alueelle on jostain syystä tehty iso aukko. Metsäyhtiöt välttelevät leimikkoja joissa tai lähistöllä on orava tai lintumerkintöjä. Metsänomistajan on yleensä viisainta pitää oravahavainnot omana tietonaan. Toki silti pitää toimia lain mukaan.
Facebookissa tuli aiheeseen kommentti, että omistaja sai luvan uudistushakkuuseen liitisepäilystä huolimatta. Asiaa ilmeisesti auttoi hyvä suunnitelma jossa mm. runsaasti säästöpuita. Liitishavaintoja tuli yllättäen alueelle hakkuun jälkeen.
Jutussa on mennyt nyt useaan otteeseen uudet virastot sekaisin. Liito-oravan osalta viranomainen on Lupa-ja valvontavirasto, jolle myös metsänkäyttöilmoitukset liito-oravakohteilta ohjautuvat, ja jonka kanssa sovitaan korvauksista jos hakkuiden estymisestä johtuen merkittävän haitan kynnys ylittyy. Elinvoimakeskustet eivät tee liito-oravakohteiden maastokäyntejä tai leimikonsuunnittelua, tai maksa korvauksia.
Jutussa viitattu linjaus lailla suojatun liito-oravan lisääntymis-ja levähdyspaikan pysyvyydestä ei ole elinvoimakeskuksen tekemä, vaan korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätökseen perustuva linja, jota on sovellettu käytäntöön jo useita vuosia. Liito-orava on lyhytikäinen laji, ja on luonnollista että pesäpaikat ja reviirit ovat välillä tyhjillään, kunnes alueelle asettuu uusi yksilö.
Maanomistajan tai leimikon suunnittelijan on mahdollista tarkistaa kiinteistönsä lajihavaintoja lajitietokeskuksen tietokannasta sivulta laji.fi. Liito-oravahavainnot ovat siellä julkisesti näkyvillä ja karkeistamattomina. Kaikki havaintopisteet eivät tarkoita että leimikolla sijaitsee lailla suojattu lisääntymis-ja levähdyspaikka, vaan hakkuun suunnittelijalta tarvitaan muutakin taitoa kuin laskea motit ja suunnitella laanin paikka…
Myös silloin, kun valmiita havaintoja ei ole, on liito-orava huomioitava hakkuissa jos sitä leimikolla esiintyy ja siitä on merkkejä, eli on muistettava, että valmiiden havaintojen puute ei oikeuta rikkomaan lakia.
Hei, maininta Lupa- ja valvontaviraston uudesta roolista on lisätty juttuun maanantaina 30.3.2026 klo 9.15.
Selvyyden vuoksi asia muutettu myös sitaatteihin ti 31.3.2026 klo 8.06.
Uudet Elinvoimakeskukset rinnastuvat ihmisten mielissä helposti aiempiin ely-keskuksiin. Uusia virastoja sekä niiden tehtäviä on varmasti tarpeen avata tarkemmin tulevissa jutuissa.
Terveisin,
Sami Karppinen, toimittaja
Kuka saa ilmoitella havaintoja ja kenelle? Minä näin naapurin metsissä juuri useita ja haluaisin nämä lisättävän karttoihin. Mihin instanssiin voin ottaa yhteyttä? Tuleeko ilmoittajan nimi myöhemmin maanomistajan tietoon vai voinko ilmoittaa anonyymisti? Tarvitseeko olla jonkun luonnonsuojelujärjestön jäsen? Miksi pitäisi, eikös meillä kaikilla ole velvollisuus pelastaa maailma ja suomalainen metsäluonto eivätkä yhdistykset ole yhtään sen enempää viranomaisia kuin satunnainen ohikulkija tai naapuri?
Tuo havainnon pysyvyyshän se ongelma on. Mietitäänpä tilanne, että niitä havaintoja keräillään vaikka 30 vuotta lisää ja aina vaan ne nytkin jo 30-vuotiaat havainnot siellä pysyvät. Ajan saatossa noita liito-oravamerkintöjä alkaa olla joka paikka täynnä, vaikka itse eläimestä ei olisikaan mitään havaintoa vuosikymmeniin paikassa, jossa merkintä kuitenkin on.
En myöskään ihan luota noiden merkintöjen oikeellisuuteen ja aina vilpittömyyteenkään. Joskus näyttää siltä, että missä vaan on iso haapa, niin siihen on merkintä sitten yllättäen tullut. Olen itse noita paikkoja kevättalvisin omilla mailla kiertänyt ja kertaakaan ei ole papanoita näkynyt, vaikka parikymmentä vuotta sitten joku on urakalla merkintöjä kartalle lätkinyt.