Metsänomistus etätyönä

Pääkaupunkiseudun metsänomistajien puheenjohtajan Pekka Kelonevan mielestä etämetsänomistaminen kaipaa vielä sujuvoittamista.

Pekka Keloneva on ollut metsänomistaja noin 10 vuotta. Parin viime vuoden aikana hän on ostanut lisää metsää isänsä ja veljensä kanssa ja he ovat tehneet aktiivisemmin metsänhoitotöitä. Keloneva kertoo, että nyt hän on alkanut seurata säätä aivan eri silmällä kuin ennen. Ennusteista tulee katsottua, onko luvassa myrskyä, milloin pakkaset alkavat tai tuleeko kelirikkoja. Kävelylle pääsi mukaan Lempi-koira. (Kuvaaja: Seppo Samuli)

Helsinkiläinen Pekka Keloneva on mukana useammassa sukunsa metsäyhtymässä. Metsät sijaitsevat kaukana, Ylitorniolla ja Torniossa.

Alkuvuodesta hänet valittiin Pääkaupunkiseudun metsänomistajien PKMO:n hallituksen puheenjohtajaksi. Järjestö on Etämetsänomistajien liiton jäsenyhdistys. PKMO järjestää kursseja ja tapahtumia sekä tekee vaikuttamistyötä tuomalla metsänomistajien näkökulmaa esille.

Jäsenistä suurin osa on etämetsänomistajia – tai kaupunkilaismetsänomistajia, kuten Keloneva asian ilmaisee.

Palvelut asuinpaikkakunnalle

Keloneva on havainnut, että kaupunkilaismetsänomistaminen kaipaa vielä sujuvoittamista.

”Monet organisaatiot palvelevat lähtökohtaisesti metsän sijaintipaikkakunnalla. Olemme yrittäneet edistää sitä, että pääkaupunkiseudulla asuva voisi hoitaa metsäasioita paremmin täältä käsin. Taustalla on ajatus, että palveltaisiin asiakasta eikä metsää.”

Metsää voi hoitaa etänä jo nyt tiettyyn pisteeseen asti. Metsien inventointi tuottaa suhteellisen tarkkaa tietoa metsistä, metsäsuunnitelman saa sähköiseen muotoon ja puukaupat voi kilpailuttaa netissä. Metsätyökohteilla voidaan tehdä dronekuvauksia, jotka havainnollistavat esimerkiksi taimikonhoidon vaikutuksen.

”Teknologia tuo metsänomistamisen lähemmäksi arkea ja auttaa ymmärtämään omia metsiä. Mutta silti kaikki lähtee metsässä käymisestä ja sen tuntemisesta. Esimerkiksi myrsky- tai hirvituhoja ei teknologia kotisohvalle vielä kerro.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 18/2018.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Keskustelut