Keräilykohde tämäkin: Osakekirjat kertovat keskittymisen tarinan

Sata vuotta sitten Helsingin pörssissä oli parikymmentä metsäyhtiötä – niistä on syntynyt kolme suurta.

 Valkeakoskella perustettiin 1800-luvulla kaksi melkein samannimistä paperitehdasta. Kuvan vuonna 1873 perustettu Walkiakoski Aktiebolaget oli ensimmäinen ja se meni pääomistajien menehdyttyä konkurssiin. Raunioille perustettiin Aktiebolaget Walkiakoski, joka pärjäsi jo paremmin. Sen osakkeet otettiin pörssilistalle vuonna 1915. Yhtiö joutui nurkanvaltauksen uhriksi ja pankkien puhaltaessa pelin poikki hallituksen puheenjohtajaksi nousi 40 osakkeen omistaja Rudolf Walden, joka muutamassa vuodessa liitti Walkiakosken Yhtyneisiin.
Valkeakoskella perustettiin 1800-luvulla kaksi melkein samannimistä paperitehdasta. Kuvan vuonna 1873 perustettu Walkiakoski Aktiebolaget oli ensimmäinen ja se meni pääomistajien menehdyttyä konkurssiin. Raunioille perustettiin Aktiebolaget Walkiakoski, joka pärjäsi jo paremmin. Sen osakkeet otettiin pörssilistalle vuonna 1915. Yhtiö joutui nurkanvaltauksen uhriksi ja pankkien puhaltaessa pelin poikki hallituksen puheenjohtajaksi nousi 40 osakkeen omistaja Rudolf Walden, joka muutamassa vuodessa liitti Walkiakosken Yhtyneisiin.

Skripofiili eli osakekirjojen keräilijä Pekka Kantanen on eläköitynyt sijoitusalan ammattilainen, joka on kerännyt vanhoja osakekirjoja ja obligaatioita yli 40 vuotta. Vanhoissa arvopapereissa Kantasta kiinnostavat koristeellisen ulkonäön lisäksi niiden kertomat tarinat yhteiskunnan ja yrittämisen historiasta ja kehityksestä.

Hyväksi esimerkiksi käyvät suomalaisen metsäteollisuuden vaiheet. Helsingin pörssissä on noteerattuna kolme isoa metsäyhtiötä: Metsä Board, Stora Enso sekä UPM-Kymmene. Vuonna 1920 pörssissä oli lähes 20 metsäyhtiötä.

Pekka Kantanen on kerännyt vanhoja osakekirjoja ja obligaatioita yli 40 vuotta.

Nykymuotoon on päädytty monien järjestelyjen kautta, ja yhtiöihin on fuusioitu paitsi toisia pörssiyhtiöitä myös useita ei-noteerattuja yhtiöitä.

Tämä juttu on ideoitu toimittaja Mikko Häyrysen ja Kantasen yhteistyönä ja on suurimmaksi osaksi jälkimmäisen kirjoittamana.

Kahdestakymmenestä tuli yksi

UPM-Kymmenen historia on poikkeuksellisen monipuolinen, sillä se on yhdistelmä noin kahdestakymmenestä entisestä pörssiyhtiöstä.

Nykymuotoinen UPM-Kymmene syntyi vuonna 1996 suuressa metsäteollisuusfuusiossa, kun pääomistajat Kansallispankki ja Yhdyspankki eli kilpailevat KOP- ja SYP-pankit fuusioituivat pankkikriisin yhteydessä.

Tämän jälkeen fuusioituivat myös pankkileirien hallitsemat metsäyhtiöt. Uuden yhtiön rungon muodostavat kaksi päähaaraa – koppilainen Repola ja syppiläinen Kymmene.

Näistä Repola oli monialayhtiö, johon päärahoittaja Kansallis-Osake-Pankki oli vuosien mittaan ”sijoittanut” lukuisia pienempiä yhtiöitä.

Joukossa oli sekä metsää että metallia ja tunnettuja yhtiöitä ovat etenkin Rosenlew, Lokomo ja Rauma-Repola. Ennen UPM-Kymmenen syntyä Repolan metallipuoli Rauma siivottiin pois ja siitä tuli myöhemmin osa nykyistä Metsoa.

Vuonna 1915 perustettu Lokomo on suurelle yleisölle tuttu vetureista ja tiekarhuista. Yhtiön nimikin sanoo, että lokomo(biilejä) tehdään. Yhtiön pörssihistoria oli vaatimaton, noteeraus vuosina 1920-23 ja vaihto olematonta. Fuusio teolliseksi sekatavarakaupaksi muodostuneeseen Rauma-Repolaan vuonna 1970. Yhtiön pääomistajat olivat tuolloin Emil Aaltosen perilliset, muun muassa Kivekkäät ja Mustakalliot.

Yhtyneet Paperitehtaat – nimi takaisin

Repolan edeltäjä Yhtyneet Paperitehtaat (Uni­ted Paper Mills Ltd.) oli puolestaan metsäparoni Rudolf Waldenin luomus. Se syntyi vuonna 1920, kun Walden niputti haltuunsa saamat Myllykoski Oy:n, Jämsänkosken sekä pörssinoteeratun Simpeleen.

Yhdessä niistä tuli Yhtyneet Paperitehtaat. Hieno nimi kuvasi kokonaisuutta, sillä mikään yhtiöistä ei olisi pärjännyt yksin ja yhdessä ne olivat enemmän kuin osiensa summa.

Matkan varrella kokonaisuus vahvistui vielä pörssinoteeratuilla Walkiakoskella, Kajaanilla ja Uleålla.

Yhtyneet Paperitehtaat ja Rauma-Repola fuusioitiin KOP:n johdolla vuonna 1991. Syntyi maan suurin teollisuusyritys, jonka nimeksi tuli käsittämättömästi Repola.

Onneksi nimihäpeää kesti vain viisi vuotta. Vuonna 1996 Yhtyneet Paperitehtaat palasi yhtiön nimeen englanninkielisessä muodossa UPM.

Yhtyneiden Paperitehtaiden perustamisvuoden 1920 yhden osakkeen osakekirja. Kansilehdellä komeilee yhtiön perustaja kenraali Rudolf Waldenin nimi sekä osakekirjan omistajana että allekirjoittajana. Yhtyneet oli pitkään Waldenien sukuyhtiö. Isän jälkeen yhtiötä johti poika Juuso. Osakekirjan kehyksen oikeassa alareunassa on osakekirjan ulkoasun suunnitelleen Eliel Saarisen signeeraus.

Kahdeksasta tuli Kymmene

Kymmene, toinen metsäjätin sukuhaaroista, on ollut eri nimillä pörssissä vuodesta 1915. Pisin noteeraus 1915-1975 oli nimellä Kymin Osakeyhtiö.

Kymmeneen on vuosien saatossa liitetty kahdeksan eri pörssinoteerattua yhtiötä – Läskelä ja Leppäkoski, Högförs, Strömberg, Kaukas, Schauman sekä Pietarsaaren Selluloosa.

1800-luvun lopulla Kymmene Aktiebolag halusi itselleen näyttävän liikemerkin, jolla se voisi menestyä Venäjän markkinoilla. Valituksi tuli Hugo Simbergin punainen aarnikotka eli griippi. Liikemerkki periytyi myöhemmin nykyiselle UPM-Kymmenelle, tosin vihreänä. Aarnikotkaa onkin ajan saatossa modernisoitu sekä värin että muodon suhteen. Tässä vuoden 1928 osakekirjassa aarnikotka on vielä alkuperäisen punainen. Yhtiö oli tällä nimellä pörssissä vuodet 1915-75.

Stora Enso, kansainvälisesti suomalainen

Jos UPM-Kymmenen sukuhistoria on laajin, niin Stora Ensolla se on kansainvälisin.

Monet muistavat Enso-Gutzeitin. Kaikki alkoi, kun norjalainen Hans Gutzeit muutti Norjasta Kotkaan parempien tukkipuiden perään. Muutaman mutkan jälkeen ”Norjan saha” yhtiöitettiin Hansin isän mukaan Aktiebolaget W. Gutzeit & Co:ksi.

Vuonna 1911 norjalaiset ostivat Vuoksen rannalta Standertskjöldien omistaman Enson Puuhiomon. Enso-Gutzeit oli sitten siinä.

Suomen itsenäistyminen ja siihen liittyneet geopoliittiset riskit saivat norjalaiset myymään yhtiönsä Suomen valtiolle. Samalla valtio osti myös lankarullia tehtailleen pörssinoteeratun Tornatorin.

Uuden tasavallan syntyhetkillä valtio hankki näin tukevan jalansijan metsäteollisuudessa. Tämä näkyy yhä Stora Ensossa, jonka äänivallasta valtiolla on 27 prosenttia.

Norjalaisten perustaman W. Gutzeit & Co:n osakekirja vuodelta 1918 ei ole turhilla krumeluureilla pilattu. Valkoinen paperi ja siinä lakisääteiset tekstit, se riittää. Norjalaiset veivät Gutzeitin pörssiin vuonna 1916. Myöhemmin vuonna 1927 valtion fuusioidessa siihen Enson, syntyi uusi pörssiyhtiö Enso-Gutzeit. Osakekirjan pelkistetty tyyli pysyi myös uudessa yhtiössä. Vanhat Enson ja Gutzeitin osakekirjat ovat hyvin harvinaisia ja haluttuja.

MTK:n marssi teollisuuteen

MTK perusti Metsäliitto Oy:n vuonna 1947 hoitamaan jäsentensä puukauppoja. Vuonna 1953 otettiin uusi askel Metsäliiton ostaessa Wärtsilältä vanhan, Äänekoskella sijaitsevan sellutehtaan. Uudeksi nimeksi tuli Metsäliiton Selluloosa Oy. Vuonna 1974 nimi muutettiin Metsäliiton Teollisuudeksi.

Pörssiin pääsee joskus helpoiten, kun ostaa vanhan pörssiyhtiön. Vuonna 1987 Metsäliiton Teollisuus osti G. A. Serlachiuksen ja nimeksi tuli pörssissä Metsä-Serla.

Monen mutkan kautta yhtiö on nyt listoilla Metsä Board -nimisenä. Taustalla on edelleen alkuperäinen metsänomistajien osuuskunta, joka hallitsee 60 prosenttia äänistä.

Metsäliiton Teollisuuden pörssihistoria on melko lyhyt. Tällä nimellä osuuskuntamiesten selluyhtiö noteerattiin pörssissä vuosina 1974-87. Noihin vuosiin mahtuu myös yhtiön ja sen omistajan muutoksen vuodet. Osuuskuntamuotoinen omistaja listautti tyttärensä ja fuusioi sen ”vanhan rahan” Serlachiuksen kanssa. Ajan hengen mukaan tämäkään osakekirja ei ole kauneudella pilattu. Keräyksellisesti mielenkiintoinen historia korvaa kuitenkin nuoruuden ja arkisen ulkonäön.

Matka jatkuu

Menestyminen on edellyttänyt kykyä uudistaa sekä rakenteita että tuotantoa. Sadassa vuodessa kemiallinen metsäteollisuus on kehittynyt ja ryhtynyt valmistamaan puusta sellun lisäksi uusia bioraaka-aineita.

Aika näyttää, vieläkö suuret yhtiöt muuttuvat vielä suuremmiksi. Historia antaa ymmärtää, että kyllä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset