Pienaukot vuonna kolme

Espoolaismetsään hakattiin pienaukkoja. Metsälehti kävi katsomassa, mitä aukoille kuuluu nyt.

Espoolaismetsässä pienaukkojen taimettuminen on ollut sitä hankalampaa, mitä rehevämmälle maalle ne on tehty. Ääripää on aukko, jolta kaadettiin isoja mäntyjä. Nyt heinittyminen hidastaa uuden metsän syntyä, kertoo Stora Enson Olli Lukkarinen. (Kuvaaja: Seppo Samuli)

Espoolaisessa lampimaisemassa kasvavaan metsään hakattiin kolme vuotta sitten parikymmentä pienaukkoa. Mäntyvaltainen metsä on osa läheiseltä uimarannalta ja leirikeskukselta avautuvaa näkymää, joten puunkaadon tuli ennen kaikkea sopia maisemaan. Muutoin metsään ei olisi koskettu lainkaan.

”Tänne tehtiin jopa keskimääräistä pienempiä pienaukkoja. Maisema säilyy virkistyskäytössä, mutta samalla saatiin hieman hakkuutuloja ja metsä pikkuhiljaa uudistumaan”, kertoo hakkuut suunnitellut Stora Enson neuvonta-asiantuntija Olli Lukkarinen.

Karun maan menetelmä

Metsälehti kävi paikalla kolme vuotta sitten, kun hakkuut olivat käynnissä (Metsälehti 24/2015). Nyt aukkoja kiertäessä käy nopeasti ilmi, mitä metsän luontainen uudistuminen alueella vaatii. Tilanne näyttää parhaalta karuimmissa pienaukoissa.

”Taimet tarvitsevat tilaa, valoa ja maanpinnan rikkoutumisen. Isojen puiden tuoma reunavyöhykevaikutus näkyy. Pienaukkojen keskikohtaan on syntynyt runsaimmin taimia”, Lukkarinen sanoo.

Lukkarisen mukaan metsän luontainen uudistuminen on ollut pienaukoissa hitaampaa verrattuna tilanteeseen, jossa aukkojen maa olisi muokattu äestämällä ja männynsiemeniä kylvetty. Hakkuusta on kolme vuotta, ja osalle aukoista männyntaimia on syntynyt vasta tänä vuonna.

”Taimimateriaalia ei ole niin paljon, ja se ei jakaudu yhtä tasaisesti kuin kylvetyssä metsässä. Koska täällä virkistyskäyttö on metsän päätarkoitus, taimikosta ei tarvitsekaan tulla puuntuotannollisesti mitaten täystiheä.”

Karun maapohjan ja epätasaisesti jakautuneiden taimien vuoksi mäntyjen hirvituhot ovat pienaukoissa metsän kasvun suurin riski.

Taimikonhoito tarpeen

”Tässä aukossa heinittyminen on iso ongelma. Maapohja ei saa olla liian rehevä pienaukolle.”

Lukkarisen esittelemä pintakasvillisuuden peittämä aukko on onneksi ääritapaus espoolaishakkuussa. Kyseisellä aukolla voidaan joutua miettimään täydennysistutusta koivun- tai kuusentaimilla.

”Rehevällä maalla näyttää korostuvan taimettumisen nopeus. Taimien syntymistä ei ole aikaa odotella kolmea vuotta. Metsäkastikka, saniainen ja heinä valtaavat aukon, ja kasvillisuus hidastaa luontaista taimettumista.”

Pienaukot kaipaavat myös taimikonhoitoa. Muutoin puiden kasvu kärsii ja tuhoriski suurenee. Taimien hitaan syntymisen vuoksi raivaustyö tulee pienaukoissa ajankohtaiseksi myöhemmin kuin avohakkuualoilla, jotka tarvitsevat perkaamista usein jo neljän vuoden kuluttua taimien istutuksesta.

Tuulituhoja Espoon pienaukkojen reunametsissä ei ole. Lukkarisen mukaan metsän omistava Rinnekoti-säätiö on ollut tyytyväinen hakkuutulokseen. Hän ei ole kuullut valituksia, että hakkuilla olisi ollut vaikutusta alueen arvoon ulkoilijoiden silmissä.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 19/2018

Kommentit (1)

  1. Juuri noin tapahtuu. Muutama pienaukko on tullut harvennusten yhteydessä tehtyä. Ne istutettiin ja siellä ne istutuskuuset kasvavat. Ilman istutusta kasvaisi lähinnä pihlajaa ja leppää.

    Karuilla mailla taimettuminen on todennäköisempää, mutta hyvin kaukana 100 %:sta. Liekö edes 50 % mahdollista.

Metsänhoito Metsänhoito