Podcasteja metsästä

Sini Silvànin podcast-sarjassa ääneen pääsevät metsäalalla työskentelevät.

Sini Silvàn
Sini Silvànin podcastsarja on äänitetty metsässä. Hän sai projektia varten rahoitusta Metsämiesten Säätiöltä. (Kuva: Johannes Salovaara)

Millaisia ihmisiä metsäalalla työskentelee? Mikä on saanut heidät hakeutumaan juuri metsäalalle? Muun muassa näihin kysymyksiin etsii podcast-sarjassaan vastauksia toimittaja Sini Silvàn. Ihan metsässä -sarjan ensimmäinen osa on nyt kuunneltavissa Metsälehden verkkosivuilla.

”Podcasteissa liikutaan eri puolilla Suomea ja jututetaan ihmisiä, jotka ovat töissä metsäalalla. Monella on myös metsäomaisuutta”, Silvàn kertoo.

Podcastit ovat pitkälti kuin radio-ohjelmia, mutta ne julkaistaan verkossa. Silvàn pitää podcasteissa siitä, että haastateltavat pääsevät niissä itse ääneen. Niin äänenpainot kuin naurahduksetkin kuuluvat. Ihan metsässä -sarja on lisäksi äänitetty metsässä, mikä tuo äänimaisemaan oman lisänsä.

Silvàn haastattelee podcasteissaan niin metsänhoitajia, metsätalousinsinöörejä kuin metsäkoneenkuljettajiakin. Ensimmäisenä haastateltavana on Pohjois-Karjalan metsänhoitoyhdistyksen erityisasiantuntija Sakari Tikka, joka työskentelee sukupolvenvaihdosten parissa – hänestä lisää sivulla 27. Myöhemmissä jaksoissa kuullaan muun muassa metsätalousinsinööri, metsänomistaja ja ampumahiihtäjä Tero Seppälää.

Metsäalalta toimittajaksi

Silvànilla on itselläänkin läheinen kytkös metsäalaan. Hän opiskeli isänsä jalanjäljissä metsätalousinsinööriksi, mutta päätyi metsäalan töiden sijaan toimittajan töihin.

”Kun valmistuin vuonna 1990, oli lama. Pääsin töihin Puumala-lehteen. Siellä ajateltiin, että metsätalousinsinööri ymmärtää, miten paikallislehteen kuuluu kirjoittaa.”

Sittemmin Silvàn valmistui maisteriksi journalistiikasta ja työskenteli useammassa sanomalehdessä ennen kuin ryhtyi vuonna 2006 vapaaksi toimittajaksi. Metsäalaa Silvànin työt eivät ole ennen Ihan metsässä -sarjaa juuri sivunneet.

”Koen silti, että olisin ihmisenä ja toimittajana keskeneräisempi, jos minulla ei olisi metsäalan koulutusta. Metsätalous tuntuu koko yhteiskunnassa, ja toimittajana on helpompi ymmärtää eri alojen rakenteita, kun on substanssiosaamista joltain alalta.”

Silvània kiehtoo metsien talouskäytön ja luonnonsuojelun välinen ristiriita.

”Metsäalalle hakeutuu ihmisiä, jotka arvostavat metsiä, mutta sitten metsät ja luonnon arvostaminen laitetaankin vastakkain. Metsäalaan liittyvää ammattitaitoa ja osaamista pitäisi tuoda enemmän esille eli antaa ääni ihmisille, jotka työskentelevät metsissä.”

Itse Silvàn suuntaa metsään aina, kun käy kotiseudullaan Puumalassa. Silvànin vanhemmat omistavat siellä pienen metsäpalstan.

”Tunnen olevani metsässä kuin kotonani. Tunnustan, että halailen puita, mutta ymmärrän myös, että kaikkia metsiä ei voi säilyttää ennallaan.”

  • Kuuntele Ihan metsässä -podcastin jaksoja tästä

SINI SILVÀN

  • Vapaa toimittaja
  • Työskennellyt aikoinaan kesätoimittajana Metsälehdessä
  • 53-vuotias
  • Asuu Turussa, kotoisin Puumalasta
  • Perheeseen kuuluu aikuinen poika
  • Harrastaa juoksua, hiihtoa ja laulua
  • Toimii aktiivisesti Journalistiliitossa

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus