Tuote & tekijä | Taikinatiinuja aina tarvitaan

Ja korona-aikana entistä enemmän, kiulu- ja tynnyritehtailija kertoo.

Korona-ajan kotoilu on lisännyt leipomista ja taikinatiinujen kysyntää. Marko Parkkilalla on kädessään 20 litran malli. (Kuvaaja: Juha Sinisalo)

”En ole puuseppä. Vähän itsellekin yllätys, että metsätalousinsinööri päätyi tähän.”

Näin sanoo tynnyritehtaan omistaja Marko Parkkila. Hän oli ajatellut, että työura löytyy puutavarakaupasta, mutta 1990-luvun laman jälkimainingeissa vastavalmistuneen työnäkymät olivat vaisut.

”Oma yritys oli ajatuksena. Olin hirsiveistämössä ensin, mutta Raumalta tuli myyntiin toimintansa jo lopettanut tynnyritehdas.”

Eipä aikaakaan, kun Marko ja hänen puolisonsa Terhikki huomasivat olevansa yrittäjäpari ja Rauman Kiulu- ja Tynnyritehtaan omistajia.

”Tehdasrakennus oli purkukuntoinen. Ensin tehtiin remonttia, ja ensimmäiset pari vuotta olivat hurjasti tappiollisia. Tuotanto kuitenkin käynnistyi vähitellen.”

Kotoilua ja juurileipää

Vanha omistaja antoi perehdytyksen: yhdessä tehtiin viikko kiuluja ja viikko tynnyreitä. Nyt tuotannossa on lisäksi taikina- ja vesisaaveja, ämpäreitä ja kauhoja.

Vanhimmat tynnyrinvalmistuksen koneet ovat yli satavuotiaita. Uusiakin koneita saisi, mutta ei sopivanlaisia. Keski-Euroopan viinimaissa tynnyrinvalmistus on isoa toimintaa ja koneet senmukaisia, mutta liian isoja Raumalle. Siellä tynnyreitä valmistuu vuodessa muutama sata kappaletta, saaveja ja tiinuja puolentuhatta.

Vaikka koneet tekevät perustyövaiheet, niin tuotteiden kokoaminen ja viimeistely on edelleen käsityövaltaista. Tätä nykyä töitä tehdään neljän henkilön voimin, joista yksi on erikoistunut löylykauhoihin.

Korona-aika on lisännyt kotoilua, ja Parkkila kertoo taikinatiinun nousseen päätuotteeksi. Sellaisen, jossa taikinajuuri säilyy. Niitä kysytään koteihin ja juurileipää leipoviin leipomoihin.

Nykysauna vaatii muovia

Saunakiulun tulisi ilmentää ikiaikaista saunomisperinnettä, mutta onko kiulu aito, jos siinä on muoviastia sisällä?

Muovin käyttöön on kuitenkin hyvä käytännön syy. Aito ja alkuperäinen kiulu on tehty maalattiaiseen saunaan, jossa se pysyy ulkokosteana ja tiiviinä. Nykyiset lattialämmitykset vääjäämättä kuivaavat kiulun ja ravistuneena se vuotaa.

”Saunakiulun saa pilalle käyttämällä kerran ja jättämällä pesuhuoneen lattialle, jossa on lattialämmitys päällä.”

Mutta kesämökkien ulkosaunoissa kiulu kestää lähestulkoon niin kuin muinoin.

Kuusta, mäntyä ja koivua

Saavit ja tiinut tehdään kuusesta. Kuusta pidetään herkemmin lahoavana kuin mäntyä, mutta Parkkilan mukaan niin ei ole.

”Kuusen solukko on sulkeutunut, minkä vuoksi sitä ei voi kyllästää. Samasta syystä se ei sinisty eikä tummu, vaan harmaantuu pikkuhiljaa.”

Männystä tehdään kiulut, ämpärit ja tynnyrit. Ja nimenomaan männyn oksattomasta pintalaudasta, sillä se kestää taivuttamisen tynnyrin kimpilaudoiksi. Siihen kuusi ei pienten oksiensa vuoksi sovellu.

Havutavara ostetaan sahalta, mutta kiulun pohjalaudat sahataan itse, leveiksi ja ohkaisiksi. Kun kiulun pohja on yhdestä 20 senttiä leveästä laudasta, ei tarvita liimauksia.

”Tynnyrien tekoa tammesta kokeiltiin, mutta todettiin, että menee liian vaikeaksi monesta syystä. Kova puu tarvitsee omanlaiset koneet eikä Suomesta saa sopivaa sahatavaraa jalostettavaksi. Tammitynnyreitä voi tuoda suoraan Ranskasta, uusia ja käytettyjä.”

Koivua tarvitaan ainoastaan kauhoihin. Hyötysuhde on heikko, sillä suurin osa koivutukista on työstöhukkaa, joka päätyy polttoon.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka