Vaikuttajat | Tiedolla vaikuttajat

Mitä yhteistä on lahoneulajäkälällä, taulakäävällä ja töyhtötiaisella? Ne ovat kaikki muutaman metrin korkuisina pystyssä törröttävien koivupökkelöiden asukkaita.

Lahoneulajäkälä elää pökkelön pinnalla, tuohen päällä. Taulakääpä lahottaa rungon sisässä koivun puuainesta. Käävän pehmentämään koivupökkelöön pystyy pieni töyhtötiainen kaivertamaan pesäkolonsa.

Ennen tieto kaikista näistä saman koivupuun asukkaista oli hajallaan jäkäläkokoelmissa, kääpäkirjoissa ja lintuatlaksissa. Nyt Suomessa luontaisesti esiintyvillä 25 puulajilla elävät seuralaislajit on koottu yhteen.

Viime vuoden lopulla ilmestynyt Puiden asukkaat -teos sai vastikään Vuoden tiedekirja -palkinnon.

”Tiettyihin lajiryhmiin keskittyviä kirjoja on, mutta kokonaiskuvaa siitä, mitä kaikkia lajiryhmiä puilla elää ja mitä ne siellä tekevät, sellaista ei ollut”, kertoo toinen kirjan kirjoittajista, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Juha Siitonen.

Puista kirjan runko

Puiden asukkaat -kirja kokoaa kunkin puulajin ympärille kietoutuvan elämänpiirin yhteen. Tietoa on runsaasti, sillä Suomen eri puulajeilla on noin 12 000 seuralaislajia.

Seuralaislaji on suoraan riippuvainen puusta eli se käyttää puuta ravintonaan, kasvualustanaan, asuinpaikkanaan tai elää muuten tiiviistä yhteiseloa puun kanssa. Tällaisia puiden asukaslajeja on niin sienissä, hyönteisissä, linnuissa kuin esimerkiksi sammalissa.

Se, että puut toimivat lajistoteoksen runkona, ei ole sattumaa. Kääpien, kuoriaisten ja muiden lajien tarkasteleminen niiden elinympäristönä toimivan puulajin kautta on osoittautunut hyväksi tavaksi jäsentää metsän elämää, kertoo kirjan toinen kirjoittaja Petri Keto-Tokoi. Hän opettaa metsäekologiaa Tampereen ammattikorkeakoulussa.

”Moni ei osaa tunnistaa tietyllä puulajilla eläviä lajeja, mutta itse elinympäristöt eli erilaiset puulajit ovat melko helposti tunnistettavissa luonnossa, elävinä tai kuolleina”, Keto-Tokoi sanoo.

Lajit vaihtuvat

Puiden elinkaaressa on muutamia merkittäviä ajankohtia, jolloin niillä elävä lajisto muuttuu perusteellisesti. Muutosvaiheita ovat taimikon vaihtuminen nuoreksi sulkeutuneeksi puustoksi, ”aikuisen” puun hidas muutos vanhaksi puuksi ja puun kuolema.

”On koko joukko lajeja, jotka ovat erikoistuneet puun tiettyyn elämänvaiheeseen. Taimilla on omaa lajistoaan. Sitten koittaa pitkä, nuorten ja keski-ikäisten puiden vaihe, jolloin lajistossa ei tapahdu suuria muutoksia”, Siitonen kertoo.

Moni puun seuralaislaji ilmestyy vasta siinä vaiheessa, kun puu rupeaa vanhenemaan ja raihnastumaan.

”Puun kuollessa lajisto muuttuu lähes kokonaan, mutta ei suinkaan vähene. Kuolleilla puilla on rikas ja monipuolinen lajisto. Puun toinen elämä kuolleena voi olla yhtä pitkä kuin elinkaari elävänä”, Siitonen sanoo.

Tutuin esimerkki metsänkulkijoille lienee kelomänty, joka säilyy ensin kuolleena pystyssä vuosisadan, jopa toisenkin, kunnes rojahtaa maahan lahoamaan. Kelorungon lahoamiseen maassa voi kulua 100–300 vuotta.

Puuvanhuksista pulaa

Puiden seuralaislajien näkökulmasta talousmetsien ongelmana on se, että taimikoita ja keski-ikäistä puustoa löytyy mielin määrin, mutta vanhoja eläviä puita ja kuollutta puuta on vähän verrattuna luonnonmetsiin. Puiden ja niiden asukkaiden yhteiselo on kuitenkin kehittynyt miljoonien vuosien aikana juuri luonnonmetsäolosuhteissa.

Vanhoja järeitä puita on Etelä-Suomen talousmetsissä 0,5 puuta hehtaaria kohden, kun luonnonmetsissä niitä olisi 20–60 kappaletta hehtaarilla. Kuollutta puuta talousmetsissä on keskimäärin kuusi kuutiota, luonnonmetsissä 60–120 kuutiota hehtaarilla.

Kaikkiaan vanhojen yli 140-vuotiaiden metsien määrä on Suomessa 1,4–14 prosentin välillä, kun luonnonmetsissä 150–300-vuotiaat metsät olisivat vallitseva ikäluokka.

Luonnontilaisen kaltaisista metsistä löytyy monta piirrettä ja lajeille tärkeää elinympäristöä, joita talousmetsissä ei juuri ole. Siksi jäljellä olevat luonnontilaisen kaltaiset metsät tulisi kartoittaa ja suojella.

”Luonnontilaiset metsät ovat nykyisen monimuotoisuuskriisin aikaperspektiivissä uusiutumattomia. Niiden määrä on vähentynyt koko ajan, ja kestää kauan saada luonnontilaisia metsiä takaisin. Siksi niiden lisäsuojelu on kiireellistä”, Keto-Tokoi sanoo.

Nykytoimet eivät riitä

Kirveiltä ja metsäkoneilta rauhassa olleiden metsien suojelu ei kuitenkaan yksin riitä, sillä monien uhanalaisten metsälajien esiintyminen on rajoittunut enää pienille alueille.

”Voi tulla ajanjaksoja, jolloin pienessä suojelumetsässä ei ole tietylle lajille soveltuvia isäntäpuita saatavissa. Laji voi hävitä, vaikka metsä on turvattu,” Siitonen sanoo.

Suojelualueiden lisäksi puiden asukkaat tarvitsevat ennallistamis- ja luonnonhoitotoimia – etenkin suojelualueita ympäröivissä talousmetsissä. Luonnonhoito tarkoittaa säästöpuita ja muita toimia, joilla luonnon monimuotoisuutta turvataan metsien käsittelyssä.

”Luonnonhoitotoimenpiteitä pitäisi tehdä paljon voimakkaampina lähellä jäljellä olevia uhanalaisten lajien populaatioita. Mitä lähempänä näitä lähdepopulaatioita synnytetään lisää elinympäristöjä, sitä todennäköisempää on, että ne myös asutetaan”, Keto-Tokoi sanoo.

Esimerkiksi kulotusten ja runsaiden säästöpuualueiden keskittäminen suojelumetsien läheisyyteen turvaisi elinympäristöjen jatkuvuutta harvinaisille metsälajeille.

Kirjailijoiden mukaan luonnonhoitotoimien nykytaso ei riitä parantamaan uhanalaisten metsälajien tilannetta.

”Talousmetsien luonnonhoidossa tehdään oikeita asioita. Niitä täytyy vain tehdä enemmän ja paremmin”, Keto-Tokoi tiivistää.

Toisaalta kirjassa perustellaan, mitä hyötyä hakkuissa jätettävistä säästöpuista ja muista luonnonhoitotoimista on.

”Kirjasta on helppo ammentaa esimerkkejä, mitkä lajit hyötyvät mistäkin luonnonhoidon toimenpiteestä.”

Esimerkiksi alussa mainitun töyhtötiaisen pesintä on riippuvainen 10–20 senttiä paksuista lahopökkelöistä, joten metsäkoneen jo harvennushakkuussa tekopökkelöiksi katkomat kapeahkot koivunrungot voivat lahotessaan kelvata pikkulinnulle pesäpuuksi.

Mitä päätyy energiakasoihin?

Suomeen ennustetaan ensi vuodeksi ennätyshakkuita. Metsä- ja energiateollisuus etsivät kiivaasti korvaavaa puuta Venäjältä aiemmin tuodun tilalle. Miten ennätyshakkuumäärät sopivat yhteen puiden asukkaiden elinolojen kanssa?

Metsäala on korostanut harventamattomien nuorten metsien potentiaalia tuontipuun korvaamisessa, ja samaa mieltä ovat Keto-Tokoi ja Siitonen. Nuorten metsien harvennuksia voidaan tehdä niin, ettei hakkuista ole erityistä haittaa luonnon monimuotoisuudella.

”Se edellyttää sitä, että hakkuissa pidetään huolta puulajien monipuolisuudesta. Lepät, raidat, pihlajat eivät päädy kaikki energiapuukasaan. Niitä pitää jäädä pystyyn metsään”, Keto-Tokoi sanoo.

Siitosen mukaan luonnonhoitotoimien parantaminen ei vaaranna hakkuita, jos säästötoimet kohdistetaan oikealla tavalla jo kuolleeseen puuhun ja luonnon kannalta arvokkaisiin lehtipuihin, kuten haapoihin ja raitoihin.

”Niitä voidaan säästää metsään ilman, että siitä koituu vakavia taloudellisia tai metsänhoidollisia seurauksia.”

Ei unohdeta puistojen puita

Petri Keto-Tokoi ja Juha Siitonen tutustuivat jo 40 vuotta sitten metsäopintojen yhteydessä. Molemmat ovat työskennelleet pitkään talousmetsien luonnonhoitoon liittyvien asioiden parissa.

Kumpikin on tehnyt metsäluontoa ja metsän lajeja käsitteleviä kirjoja tahoillaan jo aiemmin. Puiden asukkaat on ensimmäinen yhteinen teos. Se vaati viisi vuotta leipätöiden ohessa tehtyä kirjoitus- ja valokuvaustyötä.

Kirjoittajat toivovat, että puiden monituhatpäisestä seuralaisjoukosta kertova kirja vaikuttaa asennemuutokseen ja että tulevaisuudessa säästetään luontoon enemmän erilaisia puita. Luonnon näkökulmasta metsässä ei ole turhia roskapuulajeja, eivätkä rumat, vanhat kuolleet puut ole vaarallisia.

”Nähtäisiin puut metsältä”, Siitonen sanoo.

Tämä koskee talousmetsien ohella pihojen, puistojen ja kaupunkimetsien puustoa, sillä myös näillä alueilla elää monelle lajille tärkeitä puita, kuten vanhoja jaloja lehtipuita.

”Olen uskonut aina tiedolla vaikuttamiseen. Se muuttaa ihmisten ajattelua, kun tehdään näkyväksi, mitä metsäluonnon monimuotoisuus tarkoittaa”, Keto-Tokoi sanoo.

25 puulajia, 12 000 asukasta

YK:n määritelmän mukaan puu on yli viisimetriseksi kasvava puuvartinen kasvi, jolla on yleensä yksirunkoinen kasvutapa.

Suomessa esiintyy luontaisesti 25 tämän määritelmän täyttävää puulajia: mänty, kuusi, kataja, marjakuusi, koivut (useampi laji), lepät (useampi laji), pähkinäpensas, haapa, puumaiset pajut (useampi laji), pihlajat (useampi laji), tuomi, metsäomenapuu, tammi, jalavat (useampi laji), vaahtera, lehmus ja saarni.

Runsaslukuisimpien puulajien männyn, kuusen ja koivujen tilavuudet mitataan sadoissa miljoonissa kuutiometreissä.

Harvinaisimmat puulajit mitataan ennemmin puuyksilöissä: metsäomenapuuta ja marjakuusta on kumpaakin korkeintaan joitain satoja puumaisia runkoja.

Suomen eri puulajeilla on noin 12 000 seuralaislajia. Yleisimmillä puulajeilla – männyllä, kuusella, koivuilla ja haavalla – on kullakin useampi tuhat seuralaislajia.

Noin puolet puilla elävistä lajeista on riippuvaisia vanhoista elävistä puunrungoista tai kuolleesta puuaineksesta.

Lähde: Puiden asukkaat

Petri Keto-Tokoi

-60 vuotta

-metsäekologian lehtori Tampereen ammattikorkeakoulussa

-asuu Pirkkalassa

-avopuoliso ja kaksi aikuista lasta

-harrastukset: retkeily, polkujuoksu, hiihto, luontovalokuvaus, laulaja Ghost-riders-rockbändissä

Juha Siitonen

-61 vuotta

-tutkija Luonnonvarakeskuksessa

-asuu Vantaalla

-vaimo ja kaksi lasta

-harrastukset: kovakuoriaisten keräily, lintujen tarkkailu, luonnossa liikkuminen

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.