Nykyään kun ihmiskunnasta 99,9 prosenttia tekee työkseen Excell-taulukoita, on yksi puuha, johon pakenemalla maailma muuttuu auvoisammaksi, aurinkoisemmaksi ja tyydyttävämmäksi.

Halonhakkuu.

Kun päivät pitkät istuu koneen ääressä ja tekee asioita, jotka ovat harvinaisen epäkonkreettisia ja joissa kunto ei kasva mutta lihakset surkastuvat, selkäranka vettyy ja käsistä tulee L’Orealin pehmeät, on mukava katsoa ikkunasta ulos ja miettiä, että kohta menen ja kaadan vähän puita ja hakkaan ne tuusan nuuskaksi.

Siinä saa toteuttaa mieheyttään – tai ihmisyyttään – kaipa naisetkin voivat moisesta nauttia, jos kohta luulen, että tässä puuhassa on miesenemmistö.

*

Halkojen hakkaaminen on nimittäin äärimmäisen tyydyttävää puuhaa.

Ensinnäkin saa heilua ensin moottorisahan ja sitten kirveen kanssa, mikä on aina yhtä katu-uskottavaa. Siitä tulee sellainen olo, että minäpä perkele pärjäisin vaikka 1800-luvulla (en tietenkään pärjäisi). Mutta asioiden lyöminen, kaataminen ja halkaiseminen on nimittäin niin hauskaa etten yhtään ihmettele miksi puolet ihmiskunnasta on koko ajan sotatilassa toistensa kanssa.

Toiseksi halkojen hakkaaminen on mainiota kuntoilua. Kun halkaisukirveen kanssa heiluu, tietää heiluneensa. Ja kun pöllit vielä ovat sopivan märkiä ja paksuja, niin saa tosiaan käyttää intoaan että saa ne halki.

Kolmanneksi halot ovat kauniita. Tuore puu hivelee silmää. Puun vaaleus ja sen kontrasti tuohen tai kuoren välillä – voiko mitään freesimpää ollakaan? Ja bonuksena tuoksu tietenkin.

Neljänneksi on vielä se, että mitä suurempi on halkokasa, sitä enemmän säästää sähköä seuraavana talvena. Kun halkoja oikein tarkkaan katsoo, ne alkavat muuttua 50 euron seteleiksi. Tällaisena roopeankkana se on ihana näky ja tekee mieli mennä uimaan niitten halkojen keskelle, sukellella siellä ja antaa niiden valua sateena päälleen. Kuhmujahan siitä tietenkin tulee mutta kuitenkin…

*

Puu on myös uskomaton energiapakkaus, sillä siitä saa lämpöä kovin monta kertaa. Ensin kun kaataa sen männyn. Sitten kun raahaa puun pihalle ja uudemman kerran kun sahaa sen. Pöllejä hakatessa vasta hiki tuleekin ja vielä silloinkin kun kantaa puut varastoon. Eikä siinäkään vielä kaikki: kun talvella hakee ne liiteristä, matkallakin tulee lämmin.

Eli siinä vaiheessa kun ne lopulta palavat takassa, lämmin on tullut samoista puista jo kuusi kertaa.Siihen ei ydinvoima kykene.

Roope Lipasti

Kirjoittaja on kirveellä veistetty kirjailija.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.