Terveisiä kotimetsästä – syyshavut haudoille

Metsänomistaja Johanna Teräväisen perheessä syyshavut viedään haudalle kolmen sukupolven voimin. Havujen käyttö vainajien muistamiseen kumpuaa kansanperinteestä, jota voi soveltaa tähän päivään vaikka löylyveden muodossa.

(Kuvaaja: Johanna Teräväinen)

Syksy on perinteisesti aikaa, jolloin viedään haudoille havuja ja muistellaan vainajia. Hautojen hoitaminen on meidän perheessä perinne, jota lähinnä vanhempani hoitaa. Lapsena olin itsekin mukana, viime vuosina olen koittanut taas aktivoitua. Minusta on mukava perinne ja tunnelmallinen tapahtuma syksyn hämärtyessä hoitaa haudat ja samalla muistella edesmenneitä sukulaisia, pitää mielessä myös heitä, joita ei ole itse tuntenut.

Kun on omia lapsia, haluan myös jakaa ja jatkaa tätä perinnettä heille. Nyt parin vuoden ajan havujen vieminen ja kanervien istutus on ollut kolmen sukupolven yhteistä ajanvietettä, kun matkassa on ollut mukana lapsieni lisäksi heidän isovanhemmat.

On mukava ajatus viedä havuja kotimetsästä isänisän haudalle. Onhan metsä periytynyt häneltä. Siinä syntyy yhteys ja elämän jatkumo edesmenneeseen neljänteen polveen.

Kävin hakemassa havuja haudoille lasten kanssa. Kottikärryillä mentiin pellon reunaan, jossa on hyvä kasvupaikka komeille havuille. Äitini on opettanut, että parhaat hautahavut on haaroittuneita ja jämäköitä havuja, jotka leikataan enintään 30 sentin mittaan. 

(Kuvaaja: Johanna Teräväinen)

Syksy on kuoleman aikaa, puut tiputtaa lehdet, kasvien maanpäällinen osa kuolee pois. Jäljelle jää talventörröttäjiä, jotka ovat kauniita sellaisenaan, viimeistään kuuran peittäessä ne kimalteeseen. Kasvit vetävät voimansa juuriin ja alkavat talvilevolle. Ikivihreät havut ovat toki luonnollinen valinta haudoille, mutta ei ole suinkaan sattumaa, että niin tehdään.

Havujen kansanperinnettä ja mytologiaa

Kansanperinteessä on syksyllä vietetty vuoden kierron tärkeintä juhlaa, kekriä. Se on ollut maatalousyhteisön vuoden tärkein juhla. Sitä vietetään, kun sato on korjattu, karja saatu suojaan ja tarvittavat lihat teurastettu, ja työt on saatu päätökseen. Vanhan vuodenkierron ja uuden vuodenkierron väliin on jäänyt jakoaika, jolloin verho maailmojen välillä on uskottu olevan häilyväinen. Kansanperinteessä on uskottu sielujen väliseen yhteyteen – olivat he sitten edesmenneitä, eläviä tai vasta syntymättömiä. Yhteyden on uskottu olevan auki kekrinä. Tämän takia suvun esivanhemmat on kutsuttu kunniavieraiksi kekrijuhliin ja vuoden päätössaunaan. Edesmenneitä sukulaisia on pyydetty avuksi, rukoiltu, esitetty kysymyksiä ja toiveita. Kekrin aikaan tehtävien asioiden on uskottu myös tuovan onnea ja näyttävän suuntaa tulevalle vuodelle.

Havukimppu tuo tuoksua saunaan ja sillä voi myös ripostella ihoa (Kuvaaja: Kaisa Hoppula)

Havuilla on ollut tärkeä merkitys vainajien muistamisessa. Havuilla on uskottu olevan yhteys vainajiin. Kekrisauna koristellaan havuilla ja seremoniassa käytetään havuvastaa, joka asetellaan lauteille myös vainajien saunavuorolle. Katajavasta on puhdistava, sillä on suojelevia vaikutuksia ja sillä ajetaan kateet pois saunasta. Katajat vetävät hyviä voimia puoleensa. Katajalla on tarjottavana sitkeyttä ja sisua. Kuusi rahoittaa ja tuo talvella lisää energiaa. Siitä saa rentoutta ja viisautta. Männyllä on palauttavia vaikutuksia, se auttaa stressissä ja vahvistaa immuunijärjestelmää. Männyltä voi saada oman itsensä arvostamista ja lempeyttä itseään kohtaan.

Havuista löylyvettä

Jakoaika on päättynyt Martinpäivään 10.11. Vielä ehdit hyvin soveltamaan kansanperinnettä tähän päivään ja kotisaunaasi. Voit hyödyntää havuja helposti ja vaivatta kotisaunassasi tekemällä havuntuoksuisen löylyveden. Etenkin männystä tulee ihana tuoksu, mutta myös kuusi toimii hyvin. Havuissa on runsaasti eteerisiä öljyjä ja ne muun muassa auttavat hengitystieoireissa. 

Havukeitettä voi myös höyryhengittää flunssassa. (Kuvaaja: Kaisa Hoppula)

Ohje 

  • Laita pieneen kattilaan 3 pientä männynoksaa ja 3 pientä kuusenoksaa.
  • Kaada päälle vettä sen verran, että havut peittyy.
  • Keitä noin 20 – 30 minuuttia.
  • Siivilöi havut ja roskat pois.
  • Voit sekoittaa keitettä löylyveteen tai käyttää sellaisenaan, varsinkin jos se on laimeampaa.

Havupuut eivät sovi hartsiallergikoille. Havuja saa kerätä vain maanomistajan luvalla.

Hyvää kekriä ja tunnelmallista marraskuuta! Koitetaan löytää valo pimeyteen metsiemme antimia hyödyntämällä, saunan lämmössä ja läheisten kanssa.

Terveisin Johanna 

(Kirjoitus perustuu Perinnesaunottaja-koulutukseen, jossa olen oppinut kansanperinteestä, itämerensuomalaisesta saunakulttuurista ja vuodenkierron juhlista ja seremonioista.)

Kommentit (1)

  1. metsä-masa

    Johannalta hyvä nosto vanhan perinteen elvyttämiseen, oman tilan havut palauttaa ja juhlistaa tunnearvoa nykypäivään !

Luonto Luonto

Artikkelit

Kuvat