Keskustelut Puukauppa Älkää myykö viellä

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 93)
  • Älkää myykö viellä

    Siis älkää nyt vain viellä myykö liian halvalla metsiänne, tährätään tuonnesi johonkin syyskuulle, jotta edes jotenkin nauttisimme Amerikan puun hinnoista.

  • urbo urbo

    Eipä niitä koneita kannata muutamiem nökkösten takia siirrellä, myyt jesse kerralla kunnolla niin koneetkin liikkuu

    jees h-valta

    Aivan normaalia alaa edustaa tuokin kauppa. Tai oikeammin kahtena eri kauppana tehty mutta samalla käynnillä tehtävissä, ja varmaan tehdäänkin. Kuviot sanelevat ehdot alueiden koolle myös hakkuussa joten suurinpiirtein niitä kuitenkin mennään.  Hehtaareista kuitenkin puhutaan. Ja sadoista moteissa.

    Tolopainen

    Jessen satuja, hakkuut toteutuu nopeasti, jos palstat on hakattavissa. Joskus joutuvat odottelemaan, kun mitään korjattavaa ei ole.

    jees h-valta

    Luuletko Toloppa että alle kahdessa kasvukaudessa kertyy huimastikkin hakattavaa jos sitä ei aiemmin ollut? Älä höpötä turhaa kun et mitään tiedä. Olen jo aikapäiviä ja monesti kertonut että on kahden eri paikkakunnan metsäelämä ja niissä tyystin omanlaisensa metsä ja kuviokoostumus. Niiden yhteensovittamista ei voi tehdä. Lisäksi täysin omat koneketjunsa kummassakin suunnassa. Tämä pohjois-satakunta pakkaa olemaan vielä reuna-aluetta myös etelä-pohjanmaan koneketjujen toiminnassa joten sinne ei aivan kohteita kerry jatkuvasti vaan tottakai niitä kerätään pakettiin enemmän kuin ydinalueella. Satakunnan omat koneketjut on jo aikaa rajattu sieltä ulos. Toki ainakin yksi pieni koneketju sinnittelee raja-aluetta. Mutta vielä tähän mennessä on hakkuut toteutuneet raamien puitteissa. Mutta se että hehkutetaan puutavaran kovaa menekkiä ei vain pidä paikkaansa valtakunnan joka kolkassa. Ehkä tässä nimenomaan Rauman sahan valmistumistakin saatetaan varastoira. Mäntytukista ja kuidusta pääosin kyse.

    Tolopainen

    Taitaa nuo Jessen tukit mennä Rauman uudella sahalla läpi muutamassa minuutissa. Kyllä tuossa on kyse henkilökohtaisesta asiakassuhteesta. Olenpa nähnyt miten moto vaihdetaan hakkuun loppuvaiheessa ja ajokone tuodaan takaisin hakemaan palstalta yksi kuorma. Kaluston siirto ei ole minkäänlainen ongelma.

    Apli

    Vuoden päästä noin pitäisi Rauman sahan olla käynnissä, lopetetaanko vanhoja sahoja? Nostetaanko puun hintaa? Viimeksi 5.5e halvempi oli hinta mäntytukilla vrt muut ei jäsenelle. Vai luotetaanko että puut saadaan muuten samalla tavalla kun ennen, jännä nähdä!

    jees h-valta

    Oletan kyllä Merikarvian sahan kohtalon olevan jo sinetöity. Puheet vain on aina jotain muuta kuin kauan sitten päätetty todellisuus.

    oksapuu

    Kyrön sahalle käy varmaan kylmät…

    Noh, alueella on ainakin kolme yksityistä sahuria mitkä mäntytukkia sahaa…

    Puuki

    Sahatavaran hinnat jää luultavasti pysyvästi entistä korkeammalle tasolle parantuneeen kysynnän takia.   Rakentamisbuumi ei heikkene.   Sahatavarasta tehtyjen rakennusten hinnoissa kallistuminen näkyy joka paikassa. (Myös teräksen ja betonin hinnat on kohonneet).     Kantohinnoissa se ei näy vielä Suomessa, muualla kylläkin.    Sitten jahka näkyy täälläkin , kannattaa taas myydä tukkipuuleimikoita.

    Apli

    Sen verran ovat ostajat ostaneet leimikoita että monella tuntui olevan kiintiöt täynnä ja talvileimikoita on aina heille hyvin tarjolla jotenka hinnat tuskimpa nousee ennen ensi kevättä sinne ajattelin ainakin itse odottaa mitä tapahtuu..

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 93)